nuttujuttuja

Nyt

2010-03-16T16:33:00.000+02:00

Täällä ollaan vähän telakalla. Täällä vaihdettiin myös identiteettiä (kovin postmodernia!) ja innostuttiin uudesta, joka on täällä. Se on sellainen huvituskokeilu, enkä tiedä, onko siitä muille iloa – mutta jospa minulle itselleni kuitenkin! Huutomerkkejä!

Joku jossakin

2010-02-10T16:45:00.003+02:00

Olen tehnyt tällä viikolla kaksi päivää sitä, mitä aina haluaisin tehdä. Olen kirjoittanut. Työksenikin kirjoitan, mutta tämä on eri asia. Tämä on omaa kirjoittamista.

Ihmettelen usein, mikä siinä on niin vaikeaa.

Olen freelancer. Käsittääkseni se tarkoittaa vapaata työläistä, joka saa järjestää myös aikansa vapaasti. Ja järjestänkin, osittain. Silti on vaikea valita, että tänään teen vain sitä, mitä haluan, mistä ei tule rahaa, mikä on monella mittarilla haihattelua ja turhuutta. (Julkisesti väitän, että en välitä sellaisista mittareista. Se on pötypuhetta.)

Tietenkin rahaa pitää ansaita. Se on perusteeni jatkuvalle valmiustilalle, sähköpostin (turhalle) kyttäämiselle ja sellaistenkin asioiden tekemiselle, jotka eivät ole kovin kiireisiä, saati huvittavia. Kysymys on kuitenkin siitäkin, että kuvittelen jonkun odottavan minulta kahdeksasta neljään työasioissa kylpemistä. Saman tahon kuvittelen ajattelevan, että kirjoittaminen (fiktion) ja käsitöiden tekeminen eivät ole kunnon töitä.

Joka päivä käytän monta tovia perustelemalla tekemisiäni tuolle jollekin. Miksi? Minä ja mies olemme jo kauan sitten sopineet, että rahan suhteen välttämätön riittää, jos toisessa vaakakupissa painaa omien intohimojen toteuttaminen.

Uusi aseeni jotakuta vastaan ovat viikottaiset listat. Sunnuntaina kirjoitin:

Tällä viikolla haluan
kirjoittaa kolme päivää
edistää joka päivä yhtä salaisuusprojektia
tehdä yhden mobilen
siivota vaatekaapin (hitaasti tutkaillen, huolella viikkaillen)

Kaksi kirjoituspäivää takana, salaisuusprojekti aikataulussa, vaatekaapista puolet hyllyistä koluttu. Tänään paistoi aurinko, kävelin ystävän luo ja kuvasin miehiä työssä, jolla on merkitystä. Pari päivää olen ollut energisempi ja iloisempi kuin pitkään aikaan. On tuntunut siltä, että olen tehnyt oikeita asioita. Lista puree!

Hyvä helmikuu

2010-02-01T20:59:00.005+02:00

alkoi turkoosina. Sain kääntää lehden Eeva-Lotta Paavolan ihanasta kalenterista!

Nukuin kuukauden ensimmäisen yön uusissa housuissa, joista miehelle tulee (hyvästä syystä) mieleen lapsuuden lakana. Yöhousujen tekemistä kuvittelee puolen tunnin nopeaksi hurautukseksi, mutta vielä mitä. Mikään ompelu ei ole sellaista, ainakaan tällaiselle jonka pään pitää raksuttaa monta tovia ennen kuin jokainen pala löytää paikkansa. Olen sentään oppinut vähän malttia: osaan käyttää jo kaikissa väleissä silitysrautaa.

Olen iloinen ompeluharjoituksista, iloinen hassuista housuista!

Viidakossa

2010-01-30T21:12:00.003+02:00

Leopardi ja gorilla kävivät pantterin synttäreillä. He tapasivat leijonan, monta viehkoa viidakkonaista ja selkävaivaisen Indiana Jonesin. Elefanttikin sopi joukkoon, ei sitä ainakaan heti nurkkaan heitetty.

Juhlien jälkeen humisee päässä. Leopardi kävelee kotiin auraamattomia polkuja, katsoo leijaavia hiutaleita ja miettii taas, miksi ei ole juhlaihminen. Miksi suuressa seurassa ja hälinän keskellä muuttuu sellaiseksi, joka kyllä kuulee mutta tuntee katsovansa tilannetta ulkoapäin. Miksi ei jaksa kiinnostua keskusteluista, miksi ahdistuu kysymyksistä, jotka koskevat viimeaikaisia töitä, matkoja, innon kohteita. Tuntuu, että aina pitäisi vastata antaumuksella, kertoa kiinnostavia tarinoita ja rakentaa kuulijalle kaunis ja eheä kuva: tällainen minä olen, näihin asioihin kiteytettävissä! Kun oikeasti puheen väliin kaipaisi ilmaa. Taukoja mielikuvitukselle, tai ajatuksille edes.

Kahdenkeskiset, kolmenkeskiset ja nelinkeskiset seurueet ovat sopivia, monesti avarampia ja helpompia siksi. Ja yksinkin on hyvä!

Lauantai-iltana kaduilla oli kovin hiljaista.

Ajattelin sitä 4-vuotislahjaksi

2010-01-24T18:04:00.006+02:00

ja kysyin tänään potentiaaliselta lahjansaajalta, pitääkö hän elefanteista (olin jo aika itsevarma, koska synttärisankari oli toivonut viidakkoteemaisia juhlia).
"En tykkää."
"Entä kilteistä elefanteista?"
"En. Mä tykkään tuhmista elefanteista!"
"..."
"Ja mä tykkään kans kuolleista elefanteista."
Hmmm. Noh, tuota, eikö tuo tavallaan vainaasta mene? Tuhma se ei kyllä ole, sillä on sydänkin korvan takana!

Yksi pieni elefantti

2010-01-23T22:42:00.002+02:00

Aamulla paistoi aurinko. Piristävää! Päätin, etten astu ulos. Helpottaa loppupäivän ajatuksia: ei tarvitse koko ajan miettiä, että nyt olisi mentävä, kohta jo pimeä...

Päivä meni elefantinpoikasta värkätessä. Sai keksiä ja yhdistellä. Sytyttelin valoja heti, kun aurinko alkoi laskea vastapäisen talon taakse. Ettei pimeys iskisi liikaa. Alkaa olla mitta täynnä sitä, nimittäin.

Paras vapaapäivä on se, kun saa irrottautua varmoista valinnoista, kokeilla ja kuluttaa aikaa kelloa katsomatta. Elefantti oli siihen hyvä apu. Kyllä se valmiiksikin tuli, mutta vastusteli kyllä vähän enemmän kuin arvasin.

Tahtoisin talviunille

2010-01-18T16:39:00.004+02:00

Tavarat tuolla ja siellä, epäjärjestystä laatikoissa, lattioilla, pöydällä ja päässä, ei pontta tehdä asialle mitään. Nyt en ole oikein minkään alussa enkä lopussa vaan keskellä, tai ehkä välissä.

Tuossa välissä minä olen missä on tyhjää, näettekö? Tekisi mieleni kääriytyä peittoon ja mennä talviunille.

Tärkeä.

2010-01-11T13:54:00.005+02:00

Siellä missä nyt olen, voi käydä kesken työpäivän hiihtämässä. Ladulla näkyy vain valkoista, johon kamera ei osaa tarkentaa, ja puiden harmaita rajoja. Jossain kaukana järvellä pieni musta hiihtäjä (mies). Sopii sielulle tämä, niin kuin olisi tarkoitettu.

Mökissä on äkäisillä pakkasilla viileää, on syytä tehdä pieniä tulipaloja turvalliseen pesään. Muistaa, että matoilla on alun perin ollut muutakin virkaa kuin se esteettinen. Kuvittelee, kuinka mummun neulomissa villapaidoissa pojat ovat tarenneet koulumatkoilla, muuten olisi ollut kylmä.

Näissä oloissa on helppo kokea olevansa hyvä ja hyödyllinen: varsinaisten töiden lisäksi on ihan oikeasti tärkeää neuloa, saunoa, polttaa tulia. Olisikohan se pysyvää, jos jäisi tänne?

Väri valkoisen keskellä.

2010-01-08T15:53:00.011+02:00

Noin kello 13.52 aloin nähdä oranssia.

2010-01-05T19:25:00.008+02:00

Jo 2010! Hyvää sellaista. Tämän vuoden aluksi keittiön ikkunasta näkyy lunta ja luistelijoita. Paljon molempia.

Joululomalla
:: luin Nabokovin Kuningas, rouva, sotamiehen, jonka olen ostanut divarista jo vuosia sitten. Se oli hieno, rytmikäs, vahvatunnelmainen. Punaisia huulia ja vetoisia vuokrahuoneita. Olen aikaisemmin lukenut saman miehen The Real Life of Sebastian Knightin parikin kertaa, siinä on lentäviä lehtiä ja shakkinappuloita. Suosittelen.
:: kävelin miehen perässä pitkän lenkin melkein umpihangessa, muistin miten olen aina ahdistunut laduilla ja poluilla, pelännyt etten pääse koskaan perille vaan jään kiertämään päämäärätöntä ympyrää. Tämä tunne siitä huolimatta, että nautin kävelemisestä, nautin maisemista, pakkasen pienistä puremista.
:: kävin alennusmyynneissä syystä, jota en ymmärrä. Ihmettelin, miksi ihmiset tavaravuoren saatuaan ryntäävät heti mahdollisuuden tullen takaisin kauppoihin haalimaan halvennettuja asioita, joita eivät monesti edes halua. Tänään todettiin miehen kanssa, että se on ehkä jokin haalea yritys löytää päivään edes jokin onnistumisen kokemus. Minä en onnistunut vaan ahdistuin, päätin etten mene keskustaan koskaan enää.
:: jäin kiinni lentokoneisiin, yksiin tiettyihin, jotka lensivät 11.9. eräänä vuonna, jonka yhä muistan hyvin. Luin Don DeLillon Putoavan miehen, se oli hyvä keskustelukumppani. Piti tuijottaa pitkään tätä kuvaa ja miettiä, olla vähän aikaa vailla ajatuksia, ihmetellä miksi katastrofeihin liittyy valtavasta tragediasta huolimatta jotain kaunista.
:: istuin saunassa, katsoin järvelle, haaveilin talosta ja työhuoneesta.
:: katsoin uudestaan elokuvan Paljastavat merkinnät yhden harmaan villatakin tähden. Aloitin neulomaan sellaista.

Pienelle.

2009-12-19T20:44:00.003+02:00

Eräs pieni sai tossut, Saartje's bootees. Tein ensin pienemmän koon ohuehkolla merinovillalla ja puikoilla 2,5 – tuli tosi pieni tossu, ehkä juuri ja juuri vastasyntyneen kokoinen. Koska vastaanottaja on pian kaksikuinen, päädyin neulomaan lankaa kaksinkertaisena puikoilla 3. Jämäkät tuli, mutta vielä isot tytölle. Tämä kuuluu niihin suloisiin neulomuksiin, joiden käyttökelpoisuudesta ei ole takeita...

Olen myös löytänyt uudelleen japanilaiset Masu-laatikot (jollaisessa tossut matkustivat). Niitä voi käyttää vaikka mihin!

Kauniiden kohtien kaupunki.

2009-11-26T20:08:00.003+02:00

Kävimme viikonloppuna etelänaapurissa. Kun lähdimme, satoi paksuja pisaroita. Laiva oli vene oikeastaan, pieni purkki. Sinne asteltiin sateen ja pimeän läpi. Pakokauhu iski ahtautuessa penkkiriviin, jossa polvet painoivat edessäistujan selkää. Vieressä lihava mies kuorsasi. Minä keskityin voimaan hyvin. Puolitoista tuntia oli pitkä ja pomppuinen. Harvoin olen ollut niin onnellinen astuessani taas maan kamaralle!

Virossa oli appiukko, sykähdyttävä Pyhän Mikaelin kirkko (puulattiat! valo!) ja jokaisessa kulmassa kaunis kohta. Ja lankoja, joita matkan jälkeen oli myös yhden pussissa, melkein läpinäkyvässä ja keltaisessa. Aika paljon. Nyt kelpaa tehdä tunikaa ja tossua, kaikkia niitä haaveissa olleita. Enää aikaa tarvittaisi. Nyt toimii sukkatehdas, perinteisten joululahjojen varmistamiseksi.

Yöpöydällä on Madeleine Thienin Varmuus. Siinä on viehättävä kieli, sellainen joka panee omat ajatukset liikkeelle ja häiritsemään lukemista. Huomaa lukeneensa 20 sivua tajuamatta mitään. Ihan toista oli edellinen kirja, Anne Tylerin Pyhimys sattuman oikusta, jota luki mielellään ja ahmienkin, huomatakseen lopulta jääneensä vähän tyhjäksi.

Täti Sininen.

2009-10-10T20:37:00.005+03:00

Tänään olen katsellut valoa ja yrittänyt vangita sitä muistikuvaksi. Olen paketoinut ja ojentanut tädille lahjaksi neulomani kämmekkäät (Aino-lankaa, puikoilla 4,5).

Saaja on ihanista ja inspiroivista tädeistäni 50 vuotta täyttänyt, joka on synnyttänyt maailmaan nukkeja, maalauksia, runoja, näytelmiä (ja pari oikeaa lasta siinä sivussa). Täti vaikuttaa tehneen sitä, mitä on halunnut tehdä, kyselemättä ja kumartelematta, suuria tunnustuksia odottelematta. Olen kiitollinen kaikista tällaisista ihmisistä ympärilläni – he muistuttavat siitä, mikä kaikki on mahdollista.

Pieniä, piristäviä asioita: olen siirtänyt työpöydän, pujotellut villiviinin marjoja lankaan, ostanut lamppuja palaneiden tilalle. Ystävän vielä syntymättömälle tytölle neuloin tämän Sininen lintu -setin (myös Ainoa puikoilla 4,5). Takki on neulottu Baby Sophisticaten ohjeella, housut sovelsin. Toivottavasti ne lämmittävät tulijaa.

Lankakauppias.

2009-09-20T18:00:00.005+03:00

Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ennen uusia lankaostoksia yritän käyttää entiset edes suunnilleen loppuun. Se on yllättävän vaikeaa. Onneksi ihanat ompeluseuralaisnaiseni ovat armahtaneet minua vähän adoptoimalla joitakin keriä. Vähän olen upottanut miehen jalkoja lämmittäviin vilttitossuihin ja pieniin, täälläkin esiteltyihin lahjaprojekteihin.

Mutta on sitä jäljelläkin. Tiedättehän: monesta projektista jää jäljelle yksi tai kaksi kerää lankaa, jos sitäkään. Joo-o, yhdestä kerästä voi tehdä vauvanpipon – ihan söpönkin vielä – jos materiaali on superpehmeää ja väri inspiroi. Ja kyllä, parista kerästä tulee jo aikuisen pipokin, tai huivi vaikka – siis jos väri inspiroi, materiaali on oikea, vastaanottaja ajateltuna ja niin edelleen. Valitettavasti nämä kriteerit täyttyvät aika harvoin. Ja olen niin huono tekemään vain jotain jollekin... Siispä:

Haastavuutta lisää se, että kun olen ostanut langat jotakin projektia varten ja toteuttanut sen, ainakaan isompia juttuja ei tee mieli enää tehdä samasta langasta. Näin on käynyt Bergère de Francen Liman kanssa, jota tilasin viime syksynä Ranskasta February Lady Sweateriani varten. Jäljellä on 300 grammaa, eikä huvita enää. Vaikka lanka on ihanaa, väri ihan paras ja tuosta määrästä saisi jo ihan järkeviä aikaiseksikin.

Siksipä kysyn, haluaisiko joku ostaa nuo kuusi kerää pois nurkistani kuleksimasta? Ne ovat korkkaamattomia, paitsi yhdestä on purettu pieni pätkä mallitilkkua. Myisin koko määrän hintaan 20 e postikuluineen (Suomeen). Lanka (alakuvassa) on vähän pörröistä ja väri vendange, hiukan punaiseen taittava violetti. Lima sisältää 80% villaa ja 20% alpakkaa, tarkempi esittely täällä. S-kokoinen, pitkäselkäinen February Lady Sweaterini vei lankaa 400 grammaa, joten tuo jäljellä oleva määrä riittänee lapsen villatakkiin tai sen sellaiseen. Kiinnostuneet hihkaiskoot kommenttiloodassa!

Oppii ylpeä prinsessa.

2009-09-02T15:19:00.006+03:00

Kaapissa on pitkään ollut miehen mummon vanha alusmekko vai yöpaitako, koko 42, karmeaa mitä-lie-teryleeniä jostain menneiltä vuosikymmeniltä. Viime aikoina se on alkanut näyttää silmiini prinsessamekolta. Huolimatta siitä, että pikkutytöt ja prinsessajutut eivät ole suosikkiyhdistelmäni.

Haluaisin olla näppärä tuunaamaan vaatteita mutta en ole. Aloitan innolla, tarkastelen vaatekappaletta ja sen logiikka alkaa näyttää mahdottomalta. En ymmärrä, en osaa ommella.

Nyt kuitenkin alushameen omistajan tyttärentyttärentytär täyttää kahdeksan ja voisi kovastikin lämmetä prinsessamekolle. Hän ei ole kokoa 42. Jotain piti tehdä.

Ratkoin saumoja sitkeästi kunnes projekti alkoi näyttää lähestyttävältä ja palat muotoutua uudelleen. Käyttelin konetta, joka välillä sairastui ja parani sitten taas. Eikä mikään pala mennyt sataa kertaa väärinpäin tai nurinpäin tai jäänyt puoliksi johonkin väärään väliin (paitsi kerran). Opin uutta: Ratkoja on tosi pätevä. Rypytys kannattaa tehdä ompelemalla suora ommel tavallista löysemmällä ja kiristämällä sitten ylälangasta (neuvoi Juju-kirja). En olisi tullut ajatelleeksi.

Nyt toivon enää, että prinsessa mahtuu pukuunsa sisään, kas kun en tullut ajatelleeksi vetoketjua.

Siihen asti olen aika ylpeä.

P.S. Kultapallot kestää maljakossa ehkä ikuisesti. Nyt meneillään kolmas viikko. Ruusumobile ei kestä ikkunassa yhtä kauan (yhden illan).

Irti maasta.

2009-08-31T19:58:00.009+03:00

Olin viikonloppuna syntymäpäivillä, joiden vieraat kulkivat puujaloilla. Sankari itse näytti esimerkkiä. Hän on kuvassa vasemmalla: 80-vuotias pappani.

Pappa on romunkerääjä, entisöijä, kansanperinteen vaalija, sellainen joka ymmärtää arvottoman arvon. Papalla on henkilöauto, kuorma-auto, pyöriä ja traktoreita, kaikki vanhoja ja nykyään kiiltäviä. Ja lukuisia penkkejä, ovia, rautaosia ja puunpalasia, joilla on tarina, usein kiehtova. Kaikelle voi vielä olla käyttöä, sanoo pappa ja rakentaa pätkitystä koivusta koiran, koska sille tuli semmoinen siitä mieleen. Minusta pappa on aina sopivasti irti maasta.

Palelevainen pappa on, ja minä tein sille lahjaksi pipon. Se laittoi myssyn heti päähänsä ja totesi, että ulkojuhlissa kannattaa jo elokuussa pitää juhlatamineiden alla angorakerrastoa.

Kuulaiden päivien lumo.

2009-08-23T14:40:00.006+03:00

Löysin samettitakkini taskusta mustat sukat ja Pariisin-aikaisen matkakortin. Jälkimmäinen on ollut siellä kohta puolitoista vuotta, edellisestä ei muistikuvaa. Mietin, pitäisikö takki jo ottaa käyttöön.

Ajoin pyörällä Tamminiementien kahvilaan. Sen läheisyys saattaa olla nykykotini paras puoli. Pyöräilin hiljaa läpi Munkkiniemen, jossa on kaunista mutta itsestään selvää ja rikkeetöntä, liian puhtaita autoja ja sieluttomiksi viilattuja taloja. Kahvilapaikassa vanhassa Meilahden kartanossa taas on sellaista kaunista jonka minä ymmärrän: hilseilevää maalia, kuluneita rottinkituoleja, ylitsepursuava määrä kasvillisuutta. Tarinoita. Join paljon teetä ja kirjoitin hiukan, kokeilin kameraa.

Tulin kotiin, olin innoissani, tein mobilen jota olen pitkään suunnitellut.

Kruunuksi viikonlopulle löysin tänään kirpputorilta laukun: suloisen, nahkaisen, suomalaisen. Kysyin hintaa ja tavaroita jo pois pakkaileva tyttö sanoi: ota mukaan. Hymyilin niin kauniisti kuin osasin ja sanoin että tulin iloiseksi.

Tämän päivän huivi.

2009-08-19T19:23:00.003+03:00

Ulkomaanlomalla neuloin Baktuksen ja kotiin tultuani huomasin että sellaisia ovat nyt tehneet melkein kaikki. Tämä on se ihme, kun kaikki innostuvat jostakin samaan aikaan. En ymmärrä.

Olen kuitenkin rakastunut luiruun huiviini. Kaulassa melkein joka päivä. Minä en ole ollut harmaa ennen, mutta jokin muuttui tuon ihanan Rowanin ekopuuvillan myötä. Sammutettu harmaa, vähän epätasainen. Täydellinen.

Karjaalla kannattaa käydä, koska siellä on noin veikeää kuin noissa yläkuvissa.

dear a.

2009-07-24T20:13:00.004+03:00

hän on uusin ystäväni
she is my newest friend

ensimmäinen jonka tapasin pariisissa
the first person i met in paris

nyt hän asuu taloista kauneimmassa
now she lives in the most beautiful of houses

kävelimme paljain jaloin ja menimme laivalla
we walked bare foot and took a boat

jäin onnelliseksi!
it left me happy!

*Küsnacht, Sveitsi

Asemointia.

2009-07-23T12:31:00.002+03:00

*asemoida sijoittaa painoarkin sivut oikeaan järjestykseen, koota sivu.

Vierailla mailla ja uusilla asemilla tulee sellainen tunne että mieli asemoituu. Kolmessa matkaviikossa ehtii katsella itseään monesta näkökulmasta ja asetella vuoden aikana kasaantuneita sivuja oikeaan järjestykseen. Matkalla – ainakin tällaisella tarpeeksi hitaalla junamatkalla – tulee vapautunut olo, kuin yhtäkkiä näkisi sisäänpäin ihan selvästi: tällainen minä tosiaan olinkin!

*Berliini

*Zürich

*Strasbourg*minä

Vaatekaappi.

2009-05-22T22:18:00.006+03:00

Kummityttö täytti kolme vuotta. Muistin hänen Kaalimaan kakaraansa – sille oli kyllä vaatetta tilattukin.

Tunnustettakoon nyt tämä: En ole koskaan oikein ollut sellaista neulojatyyppiä, joka jaksaisi neuloa mitä vaan kenelle vaan. Olen esimerkiksi huomattavan huono neulomaan hyväntekeväisyyteen, kun vastaanottajaa ei ole selvästi tiedossa ja näkyvillä. Se vähän hävettää.

Myöskään nukenvaatteet eivät oikein ole kuuluneet valikoimiini. Inhoan tehdä puolinaista ja rumaa ("koska nukeille kelpaa mikä vaan") mutta toisaalta olen laiska huolittelemaan vaatteita, joiden käyttäjä on muovia (tai vaikka kangastakin).

Kelkkani käänsi lopullisesti (tai ehkä täksi kertaa) pahvilaatikko. Se tarvitsi vain vähän tapettia ja paljon erikeeperiä. Ja johan alkoi vaatettakin syntyä.

Harjoittelin kirjoneuletta Jessica Trompin elefantilla. Minusta ei taida tulla kirjoneulojaa. Miten ihmiset onnistuvat siinä?

Miehen isän vanha paita pääsi hameeksi ja minun vanhat yöhousuni yöpaidaksi.

Nukke näytti uusissa tamineissaan tyytyväiseltä. Kiitollinen asiakas!

Ikkunapäivä.

2009-05-13T20:57:00.003+03:00

Ikkunoista tuli kuin eivät olisikaan. Siihen piti valmistautua kauan. Katsella linnunkakkoja ja todeta ohikävellessä: kivempi olisi ilman. Monta kertaa. Piti miettiä, missä kahva on – aina hukassa. Etsiä se. Piti palauttaa usko siihen, että ikkunat aukeavat kyllä kun ne kahvalla aukaisee.

Valmistautumisaika loppui tänään. Tarvittiin meisseli, astianpesuainevettä, rätti, lasta, sanomalehteä. Meisseli siksi, etteivät ne ihan suosiolla auenneet, koska lie pestyt. Sanomalehteä siksi, että ikkunan viimeistely lehdellä hinkaten on täydellinen marttakikka, josta olen ylpeä: voin tuntea itseni hetken käytännönihmiseksi.

Ikkunanpesun päälle istuin keittiönlasilla kameran kanssa. Viisi minuuttia: kolme kulkijaa koiran koiran kanssa, kolme ilman. Vein roskat ja oli lämmin vielä, aurinko puolitangossa.

080509.

2009-05-08T19:20:00.002+03:00

Näkymät ovat kaikilla nurkilla nyt tällaisia. Metsät villeinä vuokoista. Onko niitä aina ollut näin paljon?

Lupaus kesästä.

2009-03-21T19:50:00.010+02:00

Ompelupäivä siskon kanssa. Mukavaa!

En ole oikein ompelija: kärsivällisyys loppuu ja suurpiirteisyys vaivaa. Lisäksi olen jotenkin arka: kankaita, mummoilta perittyjä, olisi iso nippu, mutta uskallus leikata niitä tahtoo puuttua. Se on jotenkin niin peruuttamatonta.

Rohkaistuin kuitenkin ja hurauttelin hameen, vaikka kyllä siinä aurinkoista aikaa vierähti hyvä tovi. Siinä on lupaus kesästä!

Suunnittelen ehdottavani sitä seitsenvuotiaalle ystävälle. Kangas on hänen isomummonsa esiliinasta. Minusta ajatus on herttainen, mutta hänestä ehkä ei. Arvelen, että koulu on jonkin verran muokannut pienen ihmisen vaatemakua. On tullut sellainen lisätarve kuin uskottavuus.

Muutakin esiteltävää on, samaa genreä kuin Violetilla. February Lady Sweaterini on nimittäin vihdoin valmis! Olen niin ilahtunut, että pidän sitä päällä melkein yötä päivää. Tämän työn parissa kului tovi ja toinenkin, ja muistin taas, että en ole oikein pitsinneulontaihmisiä. Lopputulos on silti kiva!

Lanka on Bergère de Francen Lima, johon ihastuin Ranskassa. 80% villaa ja 20% alpakkaa, ja miten pehmoista! Malliin kuuluisi vielä kolme nappia, mutta en löytänyt varastostani täydellisiä. Nyt alan kallistua siihen, että unohdan koko napit.

Koti.

2009-03-13T19:45:00.009+02:00

Piristi työpäivää ihmeellisesti. Ymmärrätte varmaan, mikä (ainakin jos olette lähikuukausina oleskelleet Suomessa).

Jo viime viikolla mielialaa nosti se, että voitin Sarin 1-vuotisblogiarpajaisissa, ja Pariisista saapui paketti. Se tuoksui ihan Ranskalta. Tuli ikävä sekatavarakauppaan!

Herttaisen muistikirjan lisäksi sain pikkuisen Koti-pussukan, joka inspiroi Koti-otsikoituihin ajatelmiin.

Miltä meillä näyttää? Siis oikeasti, arjessa. Ei kuvitelmissani. Ei silloin, kun tulee vieraita. Ei sisustuslehden kuvauksissa.

Meidän kotimme pitäisi kai olla kyllin iso kahdelle, mutta ei ole, meille. Miehen soittimet on ajettu olohuoneen nurkkaan. Samassa huoneessa minä työskentelen, oleskelen, neuloskelen. Joskus tekisi mieli rikkoa seinä naapuriyksiöön.

Eteisen kolmesta lampusta kaksi on rikki. Inhoan hämärää ja haluan olla ympäristöystävällinen mutta pihiys iskee kaupassa aina energiansäästölamppuhyllyn kohdalla. Toistaiseksi on hämärää. Ehkä niin on parempi: sekalainen röykkiö suksia, takkeja, kenkiä, laukkuja ja kaulahuiveja erottuu heikommin.

Naulakko on olemassa siksi, että siihen voisi ripustaa asioita. Silti toivoisin, että se olisi enemmän tyhjä kuin täysi. Miksi?

Makuuhuoneen seinävaatteiden tarkoitus on pelastaa lattiavaatteilta, ja se toimii, joskus.

Ja niin, makuuhuoneessa on kohokuviotapetti. Ja aukinaisia ovia, aina (olisihan ne helppo laittaa kiinni, jos menisivät siis. Joskus epäilen, että 50-luvulla ihmisten vaatteetkin olivat pienempiä). Mutta on myös miehen isoisän maalaama Viipurin linna ja ranskalaisen ystävän ristipistotyö. Ja säälittävä, viimeisinä Pariisin-päivinä mukaan huitaistu kirppisilmoitus. Ei se kaunis ole, mutta muistuttaa eräästä ajasta.

Keittiönkaappeja rakastan. Vaaleansininen ja pastellipersikka ei edes ole pahin yhdistelmä.

Ja sitten on vielä Liivian valokuvanäyttely keittiössämme, ja siskon vanha radio, joka äkkiä alkoi näyttää retrolta.

Minun kotini!

(Blogiarpajaiset ovat sitten iloinen ja herttaisella tavalla perinteinen keksintö. En ole koskaan ennen voittanut - kiitos Sari hirmuisen ilahduttavasta paketista!)

Neitsytmatka.

2009-03-10T10:14:00.007+02:00

Pitkään suunnitelmissa ollut neuletyö valmistui eilen, kun siskon pää kaipasi pyrysuojaa.

Oli neulottu vähän kotona ja paljon autossa, lainattu mummulta suurikokoinen neula ja mallattu tädeillä ja vähän sedilläkin. Todettu toiveiden mukaiseksi.

Tilaushattu, joka täytynee ristiä Carrie B:ksi, syntyi vastikään lopetetusta Jaegerin Extra fine merino chunkysta, jota on ihana neuloa. Puikot olivat kokoa 4,5, joilla pinnasta sai sopivan jäykän.

Neitsytmatkalla viinin, elokuvan ja thairuoan haussa hattu suoritti roolinsa hyvin. Kotiin tullessa siskon otsassa oli kiharainen kaiverrus.

Salaisuus.

2009-03-03T09:37:00.002+02:00

Ei ole ihan harvinaista, että minua pyydetään suosittelemaan sopivia kirjoja luettaviksi. Olen siinä erityisen huono.

Useimmat kirjat nimittäin ärsyttävät minua. Kiusaa tyyli tai sen puute, liiallinen alleviivaavuus tai henkilöhahmojen onttous. Tai jokin muu asia, selittämätön. Itselleni olen antanut anteeksi sen, että monet kirjat jäävät minulta nykyään kesken – sellaiset, joita en lue työn puolesta ja jotka eivät asianmukaisesti kolahda. Kyllä maailmaan kirjoja mahtuu, sellaisiakin, joita rakastan. Joiden jujun ymmärrän.

Siksi on vaikea sanoa jollekin, että minusta sinun pitäisi lukea tämä. On monta esimerkkiä siitä, että kaikki eivät ole saman jujun perässä. Onneksi; muuten jäisi maailman kirjakanta aika vähäiseksi. Jotenkin tylsääkin olisi se, että lukisi aina vain suositeltua ja rakastettua. Jäisi pois se hento riemu, kun tajuaa rakastavansa. Unohtuisi se intiimi hetki, kun kuvittelee kirjailijalla olleen mielessään vain yksi lukija: minä.

Jotenkin samalla tavalla nirso olen käsityön kanssa. Monet kauniit asiat tuntuvat minusta jotenkin visiottomilta: niin kuin tekijä olisi vain ajatellut, että teinpä nyt tällaisen, kun tämä oli nätti. Jotta voisin sijoittaa rahaa johonkin, kaipaan sitä, että näen jotakin myös ostokseni taustalla: tarinan, tunnelman, kantavan ajatuksen. Tarvitsen tunteen yhteisestä salaisuudesta.

Vihreän himo.

2009-02-03T11:00:00.006+02:00

Kummallista, miten uskollisesti se tulee joka vuosi: himo vihreään. Tänä vuonna se on tosin iskenyt edellisvuosia voimakkaammin - ätläkkäämmätkin vihreät sopivat nyt hyvin.

Kummityttö täytti viikonloppuna kolme, ja yritin neuloa hänelle yhtä ja toista. Suloinen slipari on resoreja vailla valmis, jämälankasäärystimistä ei puutu niinkään paljon. Mutta kovin pieniltähän nuo näyttivät valmistuttuaan. Ostin siis isoveljeä ja tein turhamaiselle neidille kevättakin. Vihreän tietenkin.

Kevät on -nuttutakki
malli: hyvin yksinkertainen mutta oma
mitat: koko pituus 45,5 cm,
leveys kainaloiden alta 32 cm,
hihan sisäpituus 27 cm
lanka: Novita Isoveli, 400 g
puikot: 4, hihoissa 4,5 ja helmassa 5

Olen hurahtanut kudontaan myös, ja ensimmäisestä kurssityöstä tuli puolivahingossa vihreä. Aika ätläkkä vielä. Mutta lattiassa se on kuin tuore nurmi.

Tänään näyttää siltä, että vihreää uskaltaa melkein alkaa odotella uloskin. Minua viehättää se, miten suomalaiset heti auringon näyttäytyessä kömpivät innokkaina koloistaan. Vähän siristellen he antavat valon kokeilla kalpeita poskiaan...

Lapsuus, osa 3: Koulu.

2009-02-01T17:46:00.003+02:00

Samannäköisiä ne ovat yhä, lapset ja koulu. Ja samat kolot rappusissa. Silloin niitä ei pitänyt erityisen kauniina; se asia on muuttunut.

Hämärän lapsi.

2009-01-28T14:26:00.006+02:00

Sain serkun. Kyllä vain, vieläkin! Minusta se on iloista. Meillä on molemmilla monenmonta serkkua, mutta hänellä melkein kaikki yli 20 vuotta vanhempia.

Vastasyntynyt antoi hyvän syyn aloittaa TAAS uusi neuleprojekti. Onneksi olin tällä kertaa kaukaa viisas ja päädyin neuleeseen, jonka valmistuminen vei noin tunnin. On nimittäin niin, että kaikki korit pursuilevat keskeneräisiä töitä. On karannut käsistä tämä tekeminen. Äkkiseltään mietittynä valmistumistaan odottavat ainakin oma villatakki, kummitytön villatakki ja miehen sormikkaat. Aloittamista odottaa ainakin siskon tilaama Carrie Bradshaw -hattu.

Mutta pieni siis sai valmista. 20-lukuhenkinen jazzpipo syntyi unelmanpehmeästä langasta, jota on ollut kauan varastossa yksi kerä.

Hämäränlapsen jazzpipo
Puikot: 4,5
Lanka: Debbie Bliss Cashmerino Chunky, koristeissa vähän Limboa
Menekki: 50 g

Serkku näytti pipopäisenäkin valloittavalta. Tosin hän piti hämärästä, ja paparazzilla oli vähän vaikeuksia.

Lapsuus, osa 2.

2009-01-21T11:56:00.009+02:00

Leikkiin ei tarvittu paljon:

askel isolle kivelle

metsässä asuva kirahvi

kotipihaan osunut kultakaivos.

Lapsuus, osa 1.

2009-01-16T16:31:00.009+02:00

Matkalla vanhasta kodista

uuteen kotiin

oli kivisiä aarteita.

Jää oli sulanut

mutta keinut odottivat, että joku antaisi niille kunnon vauhdit.

Poissaolevaa raapustelua.

2009-01-14T15:00:00.007+02:00

Huomaan edelleen hahmottelevani tätä vuotta. Se tapahtuu hitaasti, minulle luonteenomaisesti. Pitäisi saada päätökseen kaikki viime vuodelta jääneet neuleprojektit (monta), niin voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Puhdas (työ-)pöytä kaipailisi myös uutta, keraamista mukia. Aika mieluusti siemailisin juomaa esimerkiksi tällaisesta.

Hahmottelun apuriksi on toistaiseksi löytynyt tämä, Kiasma-kaupasta. En taida osata olla valmiin kalenterin kanssa - jotenkin ne ovat aina vääränlaisia. Siksi postikortit muuttuivat tässä viikoiksi. Huomaan, että jokin japanilainen on puraissut minua. Tämä Taro Gomikin on jotenkin viehättävä. Ehkä syy on ylenmääräisessä sushin syömisessä.

Tätä saa itse täyttää paitsi tekemisillä, myös väreillä ja muilla höpötyksillä. Doodlaaminen on sanakirjan mukaan poissaolevaa raapustelua. Sopii minulle hyvin. Otin esille lastentussit.

Tämä viikko tulee helmikuussa. Odotan sitä jo! Tekisi mieli värittää auto valmiiksi punaiseksi.

Asenne 2009.

2009-01-04T18:05:00.005+02:00

Tämän vuoden asenteeksi olen ajatellut jotakin sellaista, mikä on kuvattuna velipojan ja velipojan neidon minulle antamassa valmistumiskortissa:

Sellaista toivon mieluusti muillekin!

Ja sitten: hyödin (mikä veikeä verbi) hiukan ja sain talvitulppaaneja!

Hautasin sipulit (ihan tavalliset, Prismasta) multaan joskus syys-lokakuussa. Vein ruukut kylmäkellariin. Peittelin pikkuiset suojaan turhilta auringonsäteiltä. Kävin joskus, ehkä kahdesti tai kolmesti, suihkimassa kasvajille vähän vettä. Neljä viidestä sipulista osoitti elonmerkkejä, ja hain ne huoneenlämpöön kolme viikkoa ennen joulua. Ne taisivat olla vähän liian pieniä vielä, mutta nyt ne ovat täydessä kukassa, uuden vuoden kunniaksi. Iloitsen!

Päivän suositus: Didrichsenin taidemuseoon kannattaa mennä ihan siksikin, että siellä on inspiroiva merinäköalavessa, jossa on huisin hienot vaaleanpunaiset laatat (yhtään väheksymättä Rafael Wardin näyttelyä).

Sukka.

2008-12-15T15:45:00.006+02:00

Sukkaa on tullut kudottua, salaisuudet mielessä tietenkin.

Aikaisemmin, joinakin aikoina, sukankutominen ei ole millään maistunut. Nyt se puolestaan on ollut mitä mukavinta. Siksi olen tehnyt sukka-analyysiä.

Tulos: on viisi asiaa, jotka keskeisesti lisäävät sukanneulomisintoani.

1. Ranskalainen kantapää. Olen nyt tehnyt niitä viisi, enkä tajua miksi en ole törmännyt tähän aiemmin. Miten yksinkertainen ja passeli!

Thuja-sukat
malli: Bobby Ziegler, Knitty
lanka: Sisu kaksinkertaisena, 2,5 kerää
puikot: 3,5
+++Yksinkertainen malli, jossa kuitenkin on jokin juju (joka toinen kerros on neulottu joustimen sijaan sileänä. Näkyy hienosti, kun sukka on jalassa.)

2. Silmukoiden poimimisen unohtaminen - nehän voi neuloa kantalapusta suoraan! Iirismaria ystävällisesti kertoi tämän minulle jokin aika sitten. Lämmin kiitos siitä.

Penttiperussukat
malli: Se kaikista perinteisin
puikot: 3,5
lanka: 7 veljestä
+++Viimevuotisista seiskaveikoista syntyy ihan kivojakin väriyhdistelmiä.

3. Tarpeeksi paksu lanka. Olen neulonut kahdet sukat 2,5:n puikoilla, ja seuraavia ei ole ihan heti näköpiirissä.

4. Inspiroiva väri. Tämä kohta torpedoi yleensä lukuisien seiskaveikkajämieni kuluttamisen.

Appiukon raidat
malli: Vähän 1o 1n -resoria, sitten 3o, 1n läpi sukan.
Ranskalainen kantapää ja kärjessä sädekavennukset.
lanka: Fortissima Sockan jämät kaksinkertaisena ja 7 veljestä -jämät
puikot: 3,5
+++Näihin sain upotettua itseraidoittuvan maastoseiskaveikan (!) jämän, joka muuttui inspiroivaksi herneenvärisen Fortissiman seurassa.

5. Uudet jutut. Traveler-sukat ovat ensimmäiset, jotka olen neulonut kärki edellä.

Traveler/Matkailija-sukat
malli: Diana Gates, Ravelry
lanka: Oman mummon aikoja sitten kehräämä villalanka,
joka riitti juuri ja juuri hyvin lyhyisiin sukkiin.
puikot: 2,5
+++Kärjestä aloittamalla syntyi kaunista jälkeä. Malli on kaunis, vaikka vei vähän hermoja.

Yhdet sukat ovat vielä puikoilla. Pajassa juodaan ahkerasti glögiä ja kuunnellaan saksalaista jouluoratoriota.

Origamien riittävyydestä.

2008-12-10T18:40:00.005+02:00

Tänään olen taitellut origamitähtiä. En siis ole tehnyt oikeita töitä tahi tienannut rahaa. En ole edes siivonnut enkä tiskannut. (Papukeittoa sentään tein.)

Jo pitkään olen pohtinut seuraavaa: onko asioita, joita ihmisen tulisi, täytyisi, olisi pakko elämässään tehdä, jotta ei olisi välinpitämätön siivellä eläjä (muiden kansalaisten siivellä, tässä tapauksessa)? Saako ihminen taitella koko päivän origameja? Eikö pitäisi tehdä jotain hyödyllisempää (s.o. jotakin, mikä aiheuttaa palkkanauhan kotiinkolahtamisen)?

Toistaiseksi pohdintani on siinä vaiheessa, että origamitähtien taittelu ja neulonta voisivat olla sallittuja päiväntäytteitä (siis ennen kello 16 tehtäviä), jos niistä tienaisi edes vähän rahaa. Jos myisin neulomani kämmekkäät, silloin osallistuisin edes jollain tapaa tämän yhteiskunnan toimintaan.

Mutta vaikka myisinkin käsitöitäni, rahaa tulisi kovin niukasti (tai sitten hintojen pitäisi olla pilvissä, väittää laskupää). Olisinko silloinkin, kuitenkin, vähän riittämätön henkilö? Pitäisikö paremminkin tehdä kovaa bisnestä, jonka itselleni tunnen niin kovin vieraaksi aina, kun sellaiseen osallistun?

Lohduttaudun seuraavalla ajatuksella: on ihmisiä ( Liivia, Violet, Aino, Isoinpapu...), jotka ilahduttavat minua kauniilla töillään ja bloggauksillaan melkein päivittäin. Ymmärtääkseni kenellekään heistä ei makseta kirjoittamisestaan palkkaa. Silti (ja ehkä myös siksi) he ilahduttavat ja inspiroivat minua suuresti. Jos hienojen blogien lukeminen tekee minusta luovemman ja elämäniloisemman, bloggaajien työ on kai hyvinkin yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Vaikka siitä ei saisi rahaa.

Ja sitä paitsi: origameista tuli muutamille joulukortteja, vaikka en joulukortti-ihminen oikein olekaan.

Siispä:
Tänään olen taitellut origamitähtiä. Olen juonut glögiä, kuunnellut joulumusiikkia ja polttanut kynttilää. Päivä on ollut mitä parhain. Aion kruunata sen neulomalla hieman.

Lämmittimiä.

2008-11-02T10:03:00.013+02:00

Minusta on tullut kai ihan pikkuisen jouluihminen. Se kävi vahingossa. Juon jo intona glögiä ja väsäilen lahjaksi ajattelemiani asioita. Niitä ei tosin täällä uskalla esitellä, kun koskaan ei tiedä vaikka osuisi saajan silmiin.

Haaveilen, että tekisin pienille ystäville joulukalenterin, josta joka päivä ilmaantuisi neulottu sorminukke. Sitten tarvittaisiin tietenkin myös laatikkonäyttämö, jossa niillä voisi esiintyä... Miten kiehtovaa se olisi (minusta)! Toisaalta: leikkivätkö lapset enää sorminukeilla, kun on niin monia hienoja muovihärsvättimiä?

Kaikki tekoseni eivät ole suunnittelu- tai salaisuusasteella. Hyvä toverini Iirismaria toi häämatkaltaan ompeluseuralaisille tuliaisiksi lankaa. Kerrassaan ystävällistä! Oli kuulemma ainoita täysvilloja, mitä Turkista löytyi. Ihanaa yhtä kaikki. Halusin säärystimet.

Turkkilaiset säärenlämmittimet

Malli: 40s ja 3o, 2n niin kauan, kun lankaa riittää
Lanka: Himalaya Yakamoz (100% villa)
Puikot: 4
Menekki: hyvinkin tarkkaan 100g

Ei mikään valtava neulontaihme, mutta lopputulos mainion langan tähden kiva ja kovin käyttökelpoinen.

Taannoisesta Polkadotista on vielä Limboa jäljellä, ja sen olen - muiden lankojen ohella - nyt ajatellut kuluttaa pois. Se kelpasi hyvin 30 täyttäneen ystävän kämmekkäisiin.

Natalya-kämmekkäät
Malli: Jody Pirrellon Natalya (ravelry)
Lanka: Limbo
Puikot: 3,5
Menekki: hiukan yli 50 g

Malli oli peruskiva. Piristin sitä vähän pikkuisilla silkkiruseteilla. Limbo-lankaa en yhäkään rakasta: se hajoilee ja liukuu minun makuuni vähän liiaksi. Vielä pitäisi kuluttaa tuota luumun väristä yksi vajaa kerä ja lisäksi muutama makeanvaaleanpunainen kerä. Niistä syntynee pipo lapsikaverille.

Tänä aamuna oli kunnon kuura. Jääkukat olivat ottaneet hylätyt tavarat omikseen.

Neulojan viihdettä.

2008-10-13T17:29:00.011+03:00

Äänikirjat. Joel Haahtelan Elena on lokakuun loppuun asti kaikkien kuunneltavissa, kiitos Kotilieden. Myös Hannu Mäkelän Äiti oli hieno, kirjailijan itsensä lukemana.

Last FM. Olen päätynyt pyörittämään ranskalaisia naisartisteja: Camillea, Carla Brunia, Vanessa Paradis'ta, Charlotte Gainsbourgia ja mitä sieltä nyt sattuu kuulumaan. Tulee hyvä mieli.

Yle Radio 1. Kuuntelen haltioituneena melkein mitä vain. Turvallisia ihmisääniä ja syventymisiä mitä kummallisimpiin asioihin. Tuomas Enbuske olisi hyvä torstaisin 9.06, mutta harmillisen harvoin muistan.

Forsytein taru. Löytyi kirjaston dvd-hyllystä vahingossa. Jäimme ihan koukkuun, minä ja mies. Viktoriaanisen ajan kauniit ja rohkeat, ja kestoa melkein 12 tuntia! Täydellistä.

Puikoille on intoutunut yhtä ja toista. Jotkut niistä tähtäävät jouluksi. Hyllyssä on kasapäin elokuvia seuraksi. Ne vain vaatisivat sellaista aika yksinkertaista puikkotyöskentelyä.

Minusta tänään oli kauniin harmaata. Ajattelin, että ruska sammuu.

Vihreää, keltaista, oranssia, punaista.

2008-09-26T17:19:00.013+03:00

On sellaisia, joilla on hämmentävän näkökykyinen silmä. Sellaisia, jotka tekevät taviksen tai vaatimattoman näköisistä malleista hienoja käsitöitä.

Olen viime aikoina ihaillut tällä saralla Mustaa villaa -blogin Terhiä, jonka käsissä monesta ei-houkuttelevasta mallista on syntynyt upea, graafinen versio.

Terhin ansiosta minun sokeammat silmäni avautuivat viimeksi Weaver´s Wool Mini Shawlille. Ja rakastuin! Täydellinen huivimalli: ei jätä rakosia, joista vilu salakavalasti pääsisi iskemään sisään. Ja vielä monikäyttöinenkin!

Sammal-huivi
Ohje: Weaver's Wool Mini Shawl
Puikot: 6 tai jotain sellaista (puikkomitta! antakaa puikkomitta!)
Lanka: Novitan Rose Mohair ryyditettynä ohuehkolla vironvillalla

Tuo sammalvihreys sopii ajatteluuni nyt täydellisesti. Luonto, mikä ihana värimalli! Päivät katselen työ- ja syöpöydän äärestä keltaoranssia maisemaa. Ei harmita enää yhtään, että ikkunaamme varjostaa liuta lehtipuita.

Lehtien kerääminen oli hyvä harrastus jo lapsena. Viehätys ei ole kadonnut.

Synttäreillä.

2008-09-23T23:16:00.007+03:00

Oli sankari, 7-vuotias apina.

Oli vieras, jolla oli uusi syysmyssy. Se syntyi siitä innosta, jonka Ainon myssy pulpautti. Toki se on aika vaatimaton edeltäjäänsä verrattuna, mutta pidän siitä silti. Ehkä se on tämä lila kausi.

Syysmyssy
lanka: Hjertegarn Lima, noin 80g

Niin, ja sitten oli lahja.

7-vuotias
Ohje: Polkadot
Lanka: Limbo
Puikot: 4

Pyöreänä neulottu villatakki siis valmistui ajallaan. 7-vuotiaalla oli synttäreillään vähän muutakin tekemistä kuin kuuman neulomuksen kokeileminen, joten sopivuus jäi hiukan arvoitukseksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että epäilykseni villatakin istuvuudesta ei ollut ihan turha. Sen ehdin havainnoida, että 8-vuotiaan (amerikkalainen) koko oli suomalaiselle ekaluokkalaiselle aika nafti - täyspitkiksi tarkoituetut hihat esimerkiksi olivat hädin tuskin sen 3/4... Lisäksi napin virittäminen samaan tasoon hihojen alareunan kanssa vaikutti virheeltä: kaulus jäi rumasti lönkölleen. Täytyy kokeilla, auttaisiko tuunaus - kunhan saan kuumaverisen ystävän suostumaan hetkeksi takin sisään.

Sinkiläpistooli.

2008-09-10T20:53:00.006+03:00

Uusi bestikseni pääsi tämä postauksen nimeksi. Googlattuani eräänkin kerran hakusanoilla "niittipyssyni on rikki" ja "niittipyssyn käyttöohjeet" opin, että esineen virallinen nimi on sinkiläpistooli. Tämä tieto ei tosin valitettavasti muuttanut sitä tosiasiaa, että lainattu niittipyssy ei ampunut sinkilän sinkilää. Ostin uuden.

Ja se on mun uusi bestis! Heti kokeillessani muistin, kuinka unelman tehokas työväline sinkiläpistooli on.

Asiaan.

Olen aloittanut uuden harrastuksen, josta koko kuvattu episodi sai alkunsa. Olen ryhtynyt verhoilijaksi.

Se tapahtui vahingossa. Nato pyysi verhoilemaan perheensä keittiöntuolit, kahdeksan kappaletta. Maksusta.

Suostuin heti, vaikka en ole ikinä moista tehnyt. Olin kai otettu, että joku noin piti minua käsityöihmisenä.

Ensimmäisen harjoitustyön lähtökohtana oli koivunväriset ikealaiset tuolit, joiden istuinosa oli sinistä kangasta. Mies hioi ja lakkasi pöydän ja tuolit pari viikkoa takaperin, ja nyt ne ovat kai lähinnä pähkinänruskeat (työ oli muuten hemmetinmoinen, kun koko kalustossa oli lakka päällä eikä ollut kunnollista hiomakonetta).

Istuinosan kangas vaihtui luonnonvalkoiseen tekonahkaan, joka on kätevä puhdistaa. Poistin vanhan kankaan sen alta; testasin kahdella kankaalla, ja tuoli pulskistui ehkä hiukan turhan paljon. Tekonahkaa oli aika haastavaa venyttää tarpeeksi kireälle, mutta muuten ei ilmennyt suurempia ongelmia. Luulen onnistuneeni melko hyvin!

Nyt on ikealaisilla perustuoleillakin tarina. Siis muukin, kuin että haettiin Ikeasta halvalla, kuskattiin autolla kotiin ja mietittiin sitten, oliko tässä nyt järkeä. Päätin, että tahdon pian sinkilöidä lisää. Nyt mietin kuumeisesti, mitä. Mies ehdotti sohvan verhoilua. En usko, että sitä kannattaa kokeilla harjoitustyönä nro 2.

Lopuksi vielä ruokainspis. Satokauden kunniaksi kannattaa kokeilla Kurpitsamoskan maittavaa punajuuri-soijavuokaa. Se on hyvää!

Kosto on suloinen.

2008-09-02T19:19:00.006+03:00

Postipoika pudotti jo ennen viikonloppua luukusta lapun, joka melkein jäi jonnekin maton ja kaapinoven väliin. Onneksi ei kuitenkaan. Sillä nimittäin lunastin itselleni unelmanpehmeää villatakkilankaa: Bergère de Francen Lima on 80% villaa, 20% alpakkaa. Rakastuin siihen tehdessäni velipojan viimevuotista joululahjaa.

Värin nimi vendange tarkoittaa oikeasti viinisatoa, mutta kun se ensiajatuksella kuulosti kostolta, en pääse nyt kostotunnelmista irti. Jotenkin ehdin jo liittää langan mielessäni upeaan draaman kaareen, johon sisältyisi verinen kosto ja riutuva katumus. Viinisato voi kyllä kuvata kuvata langan väriä kostoa markkinahenkisemmin, mutta draaman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Oli miten oli, väri on ihanaihana ja niin syksyinen, että villatakki olisi pian saatava puikoille. Tarvittaisiin vain malli. Mielessä on jotakin tällaista.

Olen todella mieltynyt Liman höttöiseen ulkonäköön ja upeaan värikarttaan. Tuota suloista kostoa on tietenkin melko mahdoton kuvata, mutta jotain käsitystä sentään:

Tilaus tupsahti Ranskasta ihan odottamattoman nopeasti ja ennen kaikkea vaivattomasti. Saatuani viime vuoden nauttia ranskalaisesta asiainhoidosta ehdin jo odottaa monenlaisia komplikaatioita. Päinvastoin: lankojen mukana tuli - yhtälailla ranskalaiseen tapaan - lisälahja:

Lahja on siis hirvittävän ruma meikkipussi. Olen innoissani, jos joku keksii sille järkevää käyttöä!

Pienelle.

2008-08-26T20:03:00.007+03:00

Kävin tapahtumassa, jossa oli paljon maastopukuja, punaisia baretteja, helikoptereita, valtavia kenttiä ja pronssisiipiä. Pieni veli vannoi siellä mahtipontisen valan. Juhlistimme asiaa syömällä hernekeittoa ja pannukakkua.

Matkalle sattui kuuluisa Korian ABC. Sieltä tarttui mukaan Novitan Rose Mohairia kauniin vihreänä, mutta vain hiukan, sillä siinä on arveluttava osuus akryylia.

Viikkoa aikaisemmin syntyi kummitytölle pikkusisko, jolle olen neulonut pehmeää alpakkaa. Havaitsin, että en oikein tule toimeen alle kolmosen puikkojen kanssa. Käsiala löystyy odottamattomasti. Silti piposta tuli hyväksyttävä ja toivoakseni tarpeeksi yksinkertainen. Lapaset sujuivat paremmin: pistin teeteen alpakan kaksinkerroin.

Pipo ja lapaset Auroralle. Pipoon osviittaa täältä ja lapasiin täältä.
Lanka: Vaaleanpunainen teetee Alpakka ja harmaa Bergère de Francen Lima. Teetee oli lapasissa kaksinkerroin.
Puikot: pipossa 2 ja lapasissa 3.
Määrä: vähäinen.

Teeteen alpakassa ei ole valittamista, ja BDF:n Lima on suuri suosikkini. Taisin juuri tilata sitä Ranskasta villatakin tai -paidan kokoisen määrän. Väri on violetti ja nimeltään kosto. En tiedä sopiiko se minulle yhtään.

Entrattu.

2008-08-18T20:01:00.006+03:00

Kyllä tuunaukselle oli ennen tuunaustakin sana. Se on entraus. Mietimme viikonloppuna, mistä se on tullut. Emme keksineet.

Tämä hame on entrattu. Se on naton vanha, kirppiskuormasta pelastettu. Väri oli hyvä penttiperus ja pellava-viskoosisekoite kiva, mutta vyötärö oli iso ja outo. Niin, ja lisäksi puuttui särmä.

Pelastus: roskiksilta löytynyt tupakanhajuinen froteepyyhe, johon oli virkattu kauniit reunapitsit. Kukahan ne oli värkännyt?

Näytin hameelle ja ratkotuille pitseille ompelukonettani, joka on oikeastaan tietokone. Ei tullut täydellistä; olen hermostunut ja huono ompelija. Hameeseen pitää sukeltaa, koska vetoketju meni rikki. Silti olen söpöissäni tuloksesta.

Lempijuttuja.

2008-08-14T16:30:00.005+03:00

Mikään ei ole mitään, jos sillä ei ole tarinaa.

Tämän blogin tarina alkoi kaukaa mummosta. Tai mummoista. Toinen virkkaa pitsiä ja rakastaa ohjeita, toinen keksii ja tekee nopeasti mitä luovempia ihmeitä. Varvasmaton on tehnyt jälkimmäinen. Edellinen opetti neulomaan minut, joka myöhemmin jäin koukkuun ja vielä myöhemmin pahempaan koukkuun. Ja sitten tuli blogi.

Sitten on vielä se mummo, joka ei ollut ihan oma, mutta lähellä kuitenkin. Tämä on hänen vanha ompelurasiansa. Sieltä löytyi muun muassa alakoulussa tiukalla käsialalla neulottu mallitilkku. Alakoulu viittaa tässä tapauksessa 20-lukuun.

Rasian alla on matto, joka esiintyy nykyään tuolinpäällisenä. Se on muisto ihanan Pariisin parhaasta korttelista, Bellevillestä.

Ja sitten on nämä purnukat. Todiste siitä, että olen jäänyt koukkuun taloyhtiön roskiksiin. Onneksi nämä eivät joutuneet jätemyllyn uumeniin, niin herttaisia ne ovat. Enkä voi olla arvuuttelematta, mikä niiden tarina mahtaa olla.

Vaaleanpunaista.

2008-08-12T14:46:00.000+03:00

Limboa puikoilla, tulossa Polkadot. Sovelletulla silmukkamäärällä, ja ensimmäinen yritys ympyrää. Tarkoitus olisi valmistaa lahjaa 7-vuotiaalle ystävälle, joka tänään aloitti koulun.

Vain pari muttaa. Huomasin eilen silmukoita luodessani, että 462 on minulle liian iso luku. Ja sen olen oppinut, että pari käytännönjuttua on kiinni siitä, onko silmukoita tänään esim. 100 liian vähän.

Savu.

2008-08-12T14:30:00.001+03:00

Ihana lanka, joka löytyi pariisilaiselta ullakontyhjennyskirpparilta toukokuussa. Melkein 300 grammalla oli hintaa 1,50e. Puuvilla, ehkä. Mistä näistä tietää?

Sitten jostakin 2007-mallin Moda-lehdestä nätti pitsimalli oudosta t-paidasta.

Ja improvisaatio, ensimmäinen jonka lasken. Se onnistui, melkein. Pääasia kai, että sopii päälle? Kavennusajattelussani on rahtunen parantamisen varaa. Sen takia topin kyljissä salamoi. En välitä.

Meinasin harjoitella alareunaan applied i-cordia, siis sitä suoraan reunaan tehtävää. Päädyin kuitenkin peruspäärmeeseen, vaikka hyvät ohjeet (suomeksi!) olisivat löytyneet täältä.

Topista tuli Savu, sillä kaikilla asioilla on oltava nimi.