Irti maasta.

Olin viikonloppuna syntymäpäivillä, joiden vieraat kulkivat puujaloilla. Sankari itse näytti esimerkkiä. Hän on kuvassa vasemmalla: 80-vuotias pappani.

Pappa on romunkerääjä, entisöijä, kansanperinteen vaalija, sellainen joka ymmärtää arvottoman arvon. Papalla on henkilöauto, kuorma-auto, pyöriä ja traktoreita, kaikki vanhoja ja nykyään kiiltäviä. Ja lukuisia penkkejä, ovia, rautaosia ja puunpalasia, joilla on tarina, usein kiehtova. Kaikelle voi vielä olla käyttöä, sanoo pappa ja rakentaa pätkitystä koivusta koiran, koska sille tuli semmoinen siitä mieleen. Minusta pappa on aina sopivasti irti maasta.



Palelevainen pappa on, ja minä tein sille lahjaksi pipon. Se laittoi myssyn heti päähänsä ja totesi, että ulkojuhlissa kannattaa jo elokuussa pitää juhlatamineiden alla angorakerrastoa.

Kuulaiden päivien lumo.

Löysin samettitakkini taskusta mustat sukat ja Pariisin-aikaisen matkakortin. Jälkimmäinen on ollut siellä kohta puolitoista vuotta, edellisestä ei muistikuvaa. Mietin, pitäisikö takki jo ottaa käyttöön.

Ajoin pyörällä Tamminiementien kahvilaan. Sen läheisyys saattaa olla nykykotini paras puoli. Pyöräilin hiljaa läpi Munkkiniemen, jossa on kaunista mutta itsestään selvää ja rikkeetöntä, liian puhtaita autoja ja sieluttomiksi viilattuja taloja. Kahvilapaikassa vanhassa Meilahden kartanossa taas on sellaista kaunista jonka minä ymmärrän: hilseilevää maalia, kuluneita rottinkituoleja, ylitsepursuava määrä kasvillisuutta. Tarinoita. Join paljon teetä ja kirjoitin hiukan, kokeilin kameraa.

Tulin kotiin, olin innoissani, tein mobilen jota olen pitkään suunnitellut.

Kruunuksi viikonlopulle löysin tänään kirpputorilta laukun: suloisen, nahkaisen, suomalaisen. Kysyin hintaa ja tavaroita jo pois pakkaileva tyttö sanoi: ota mukaan. Hymyilin niin kauniisti kuin osasin ja sanoin että tulin iloiseksi.

Tämän päivän huivi.

Ulkomaanlomalla neuloin Baktuksen ja kotiin tultuani huomasin että sellaisia ovat nyt tehneet melkein kaikki. Tämä on se ihme, kun kaikki innostuvat jostakin samaan aikaan. En ymmärrä.

Olen kuitenkin rakastunut luiruun huiviini. Kaulassa melkein joka päivä. Minä en ole ollut harmaa ennen, mutta jokin muuttui tuon ihanan Rowanin ekopuuvillan myötä. Sammutettu harmaa, vähän epätasainen. Täydellinen.

Karjaalla kannattaa käydä, koska siellä on noin veikeää kuin noissa yläkuvissa.