Kummityttö täytti kolme vuotta. Muistin hänen Kaalimaan kakaraansa – sille oli kyllä vaatetta tilattukin.
Tunnustettakoon nyt tämä: En ole koskaan oikein ollut sellaista neulojatyyppiä, joka jaksaisi neuloa mitä vaan kenelle vaan. Olen esimerkiksi huomattavan huono neulomaan hyväntekeväisyyteen, kun vastaanottajaa ei ole selvästi tiedossa ja näkyvillä. Se vähän hävettää.
Myöskään nukenvaatteet eivät oikein ole kuuluneet valikoimiini. Inhoan tehdä puolinaista ja rumaa ("koska nukeille kelpaa mikä vaan") mutta toisaalta olen laiska huolittelemaan vaatteita, joiden käyttäjä on muovia (tai vaikka kangastakin).
Kelkkani käänsi lopullisesti (tai ehkä täksi kertaa) pahvilaatikko. Se tarvitsi vain vähän tapettia ja paljon erikeeperiä. Ja johan alkoi vaatettakin syntyä.
Harjoittelin kirjoneuletta Jessica Trompin elefantilla. Minusta ei taida tulla kirjoneulojaa. Miten ihmiset onnistuvat siinä?
Miehen isän vanha paita pääsi hameeksi ja minun vanhat yöhousuni yöpaidaksi.
Nukke näytti uusissa tamineissaan tyytyväiseltä. Kiitollinen asiakas!
