Hyvä helmikuu

alkoi turkoosina. Sain kääntää lehden Eeva-Lotta Paavolan ihanasta kalenterista!

Nukuin kuukauden ensimmäisen yön uusissa housuissa, joista miehelle tulee (hyvästä syystä) mieleen lapsuuden lakana. Yöhousujen tekemistä kuvittelee puolen tunnin nopeaksi hurautukseksi, mutta vielä mitä. Mikään ompelu ei ole sellaista, ainakaan tällaiselle jonka pään pitää raksuttaa monta tovia ennen kuin jokainen pala löytää paikkansa. Olen sentään oppinut vähän malttia: osaan käyttää jo kaikissa väleissä silitysrautaa.

Olen iloinen ompeluharjoituksista, iloinen hassuista housuista!

Poissaolevaa raapustelua.

Huomaan edelleen hahmottelevani tätä vuotta. Se tapahtuu hitaasti, minulle luonteenomaisesti. Pitäisi saada päätökseen kaikki viime vuodelta jääneet neuleprojektit (monta), niin voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Puhdas (työ-)pöytä kaipailisi myös uutta, keraamista mukia. Aika mieluusti siemailisin juomaa esimerkiksi tällaisesta.

Hahmottelun apuriksi on toistaiseksi löytynyt tämä, Kiasma-kaupasta. En taida osata olla valmiin kalenterin kanssa - jotenkin ne ovat aina vääränlaisia. Siksi postikortit muuttuivat tässä viikoiksi. Huomaan, että jokin japanilainen on puraissut minua. Tämä Taro Gomikin on jotenkin viehättävä. Ehkä syy on ylenmääräisessä sushin syömisessä.


Tätä saa itse täyttää paitsi tekemisillä, myös väreillä ja muilla höpötyksillä. Doodlaaminen on sanakirjan mukaan poissaolevaa raapustelua. Sopii minulle hyvin. Otin esille lastentussit.

Tämä viikko tulee helmikuussa. Odotan sitä jo! Tekisi mieli värittää auto valmiiksi punaiseksi.