Löysin samettitakkini taskusta mustat sukat ja Pariisin-aikaisen matkakortin. Jälkimmäinen on ollut siellä kohta puolitoista vuotta, edellisestä ei muistikuvaa. Mietin, pitäisikö takki jo ottaa käyttöön.
Ajoin pyörällä Tamminiementien kahvilaan. Sen läheisyys saattaa olla nykykotini paras puoli. Pyöräilin hiljaa läpi Munkkiniemen, jossa on kaunista mutta itsestään selvää ja rikkeetöntä, liian puhtaita autoja ja sieluttomiksi viilattuja taloja. Kahvilapaikassa vanhassa Meilahden kartanossa taas on sellaista kaunista jonka minä ymmärrän: hilseilevää maalia, kuluneita rottinkituoleja, ylitsepursuava määrä kasvillisuutta. Tarinoita. Join paljon teetä ja kirjoitin hiukan, kokeilin kameraa.
Tulin kotiin, olin innoissani, tein mobilen jota olen pitkään suunnitellut.
Kruunuksi viikonlopulle löysin tänään kirpputorilta laukun: suloisen, nahkaisen, suomalaisen. Kysyin hintaa ja tavaroita jo pois pakkaileva tyttö sanoi: ota mukaan. Hymyilin niin kauniisti kuin osasin ja sanoin että tulin iloiseksi.
5 kommenttia:
Tosi kauniita kuvia, niistä välittyy ihania fiiliksiä!
Ja hauska mobile!
Voi kun alkoi tehdä mieli tuonne kahvilaan! Mä oon huono käymään yksin kahvilla, mut ehkä voisin vielä oppia.
Kalamobile on mahtava (tähän kuuluis semmonen sydän).
Noista pienistä ihanista kalaisista kaloista tuli samanlainen olo kuin kissanpennuista, oih ja voih, ihanaa. :)
t.hillanen
Tykkään tässä postauksessa kaikesta! Myös siitä ajatuksesta, että liian siloiteltu ja siisti ei välttämättä ole kiehtovaa tai kaunista.
Kiitos kommenteista! Ilahduttavia, aina!
Lähetä kommentti