Kuulaiden päivien lumo.

Löysin samettitakkini taskusta mustat sukat ja Pariisin-aikaisen matkakortin. Jälkimmäinen on ollut siellä kohta puolitoista vuotta, edellisestä ei muistikuvaa. Mietin, pitäisikö takki jo ottaa käyttöön.

Ajoin pyörällä Tamminiementien kahvilaan. Sen läheisyys saattaa olla nykykotini paras puoli. Pyöräilin hiljaa läpi Munkkiniemen, jossa on kaunista mutta itsestään selvää ja rikkeetöntä, liian puhtaita autoja ja sieluttomiksi viilattuja taloja. Kahvilapaikassa vanhassa Meilahden kartanossa taas on sellaista kaunista jonka minä ymmärrän: hilseilevää maalia, kuluneita rottinkituoleja, ylitsepursuava määrä kasvillisuutta. Tarinoita. Join paljon teetä ja kirjoitin hiukan, kokeilin kameraa.

Tulin kotiin, olin innoissani, tein mobilen jota olen pitkään suunnitellut.

Kruunuksi viikonlopulle löysin tänään kirpputorilta laukun: suloisen, nahkaisen, suomalaisen. Kysyin hintaa ja tavaroita jo pois pakkaileva tyttö sanoi: ota mukaan. Hymyilin niin kauniisti kuin osasin ja sanoin että tulin iloiseksi.

Tämän päivän huivi.

Ulkomaanlomalla neuloin Baktuksen ja kotiin tultuani huomasin että sellaisia ovat nyt tehneet melkein kaikki. Tämä on se ihme, kun kaikki innostuvat jostakin samaan aikaan. En ymmärrä.

Olen kuitenkin rakastunut luiruun huiviini. Kaulassa melkein joka päivä. Minä en ole ollut harmaa ennen, mutta jokin muuttui tuon ihanan Rowanin ekopuuvillan myötä. Sammutettu harmaa, vähän epätasainen. Täydellinen.

Karjaalla kannattaa käydä, koska siellä on noin veikeää kuin noissa yläkuvissa.

dear a.

hän on uusin ystäväni
she is my newest friend

ensimmäinen jonka tapasin pariisissa
the first person i met in paris

nyt hän asuu taloista kauneimmassa
now she lives in the most beautiful of houses

kävelimme paljain jaloin ja menimme laivalla
we walked bare foot and took a boat

jäin onnelliseksi!
it left me happy!

*Küsnacht, Sveitsi

Asemointia.

*asemoida sijoittaa painoarkin sivut oikeaan järjestykseen, koota sivu.

Vierailla mailla ja uusilla asemilla tulee sellainen tunne että mieli asemoituu. Kolmessa matkaviikossa ehtii katsella itseään monesta näkökulmasta ja asetella vuoden aikana kasaantuneita sivuja oikeaan järjestykseen. Matkalla – ainakin tällaisella tarpeeksi hitaalla junamatkalla – tulee vapautunut olo, kuin yhtäkkiä näkisi sisäänpäin ihan selvästi: tällainen minä tosiaan olinkin!

*Berliini

*Zürich

*Strasbourg*minä

Vaatekaappi.

Kummityttö täytti kolme vuotta. Muistin hänen Kaalimaan kakaraansa – sille oli kyllä vaatetta tilattukin.

Tunnustettakoon nyt tämä: En ole koskaan oikein ollut sellaista neulojatyyppiä, joka jaksaisi neuloa mitä vaan kenelle vaan. Olen esimerkiksi huomattavan huono neulomaan hyväntekeväisyyteen, kun vastaanottajaa ei ole selvästi tiedossa ja näkyvillä. Se vähän hävettää.

Myöskään nukenvaatteet eivät oikein ole kuuluneet valikoimiini. Inhoan tehdä puolinaista ja rumaa ("koska nukeille kelpaa mikä vaan") mutta toisaalta olen laiska huolittelemaan vaatteita, joiden käyttäjä on muovia (tai vaikka kangastakin).

Kelkkani käänsi lopullisesti (tai ehkä täksi kertaa) pahvilaatikko. Se tarvitsi vain vähän tapettia ja paljon erikeeperiä. Ja johan alkoi vaatettakin syntyä.


Harjoittelin kirjoneuletta Jessica Trompin elefantilla. Minusta ei taida tulla kirjoneulojaa. Miten ihmiset onnistuvat siinä?

Miehen isän vanha paita pääsi hameeksi ja minun vanhat yöhousuni yöpaidaksi.

Nukke näytti uusissa tamineissaan tyytyväiseltä. Kiitollinen asiakas!

Ikkunapäivä.

Ikkunoista tuli kuin eivät olisikaan. Siihen piti valmistautua kauan. Katsella linnunkakkoja ja todeta ohikävellessä: kivempi olisi ilman. Monta kertaa. Piti miettiä, missä kahva on – aina hukassa. Etsiä se. Piti palauttaa usko siihen, että ikkunat aukeavat kyllä kun ne kahvalla aukaisee.

Valmistautumisaika loppui tänään. Tarvittiin meisseli, astianpesuainevettä, rätti, lasta, sanomalehteä. Meisseli siksi, etteivät ne ihan suosiolla auenneet, koska lie pestyt. Sanomalehteä siksi, että ikkunan viimeistely lehdellä hinkaten on täydellinen marttakikka, josta olen ylpeä: voin tuntea itseni hetken käytännönihmiseksi.


Ikkunanpesun päälle istuin keittiönlasilla kameran kanssa. Viisi minuuttia: kolme kulkijaa koiran koiran kanssa, kolme ilman. Vein roskat ja oli lämmin vielä, aurinko puolitangossa.

080509.

Näkymät ovat kaikilla nurkilla nyt tällaisia. Metsät villeinä vuokoista. Onko niitä aina ollut näin paljon?