Pienelle.

Kävin tapahtumassa, jossa oli paljon maastopukuja, punaisia baretteja, helikoptereita, valtavia kenttiä ja pronssisiipiä. Pieni veli vannoi siellä mahtipontisen valan. Juhlistimme asiaa syömällä hernekeittoa ja pannukakkua.


Matkalle sattui kuuluisa Korian ABC. Sieltä tarttui mukaan Novitan Rose Mohairia kauniin vihreänä, mutta vain hiukan, sillä siinä on arveluttava osuus akryylia.

Viikkoa aikaisemmin syntyi kummitytölle pikkusisko, jolle olen neulonut pehmeää alpakkaa. Havaitsin, että en oikein tule toimeen alle kolmosen puikkojen kanssa. Käsiala löystyy odottamattomasti. Silti piposta tuli hyväksyttävä ja toivoakseni tarpeeksi yksinkertainen. Lapaset sujuivat paremmin: pistin teeteen alpakan kaksinkerroin.

Pipo ja lapaset Auroralle. Pipoon osviittaa täältä ja lapasiin täältä.
Lanka: Vaaleanpunainen teetee Alpakka ja harmaa Bergère de Francen Lima. Teetee oli lapasissa kaksinkerroin.
Puikot: pipossa 2 ja lapasissa 3.
Määrä: vähäinen.

Teeteen alpakassa ei ole valittamista, ja BDF:n Lima on suuri suosikkini. Taisin juuri tilata sitä Ranskasta villatakin tai -paidan kokoisen määrän. Väri on violetti ja nimeltään kosto. En tiedä sopiiko se minulle yhtään.

Entrattu.

Kyllä tuunaukselle oli ennen tuunaustakin sana. Se on entraus. Mietimme viikonloppuna, mistä se on tullut. Emme keksineet.

Tämä hame on entrattu. Se on naton vanha, kirppiskuormasta pelastettu. Väri oli hyvä penttiperus ja pellava-viskoosisekoite kiva, mutta vyötärö oli iso ja outo. Niin, ja lisäksi puuttui särmä.

Pelastus: roskiksilta löytynyt tupakanhajuinen froteepyyhe, johon oli virkattu kauniit reunapitsit. Kukahan ne oli värkännyt?


Näytin hameelle ja ratkotuille pitseille ompelukonettani, joka on oikeastaan tietokone. Ei tullut täydellistä; olen hermostunut ja huono ompelija. Hameeseen pitää sukeltaa, koska vetoketju meni rikki. Silti olen söpöissäni tuloksesta.

Lempijuttuja.

Mikään ei ole mitään, jos sillä ei ole tarinaa.

Tämän blogin tarina alkoi kaukaa mummosta. Tai mummoista. Toinen virkkaa pitsiä ja rakastaa ohjeita, toinen keksii ja tekee nopeasti mitä luovempia ihmeitä. Varvasmaton on tehnyt jälkimmäinen. Edellinen opetti neulomaan minut, joka myöhemmin jäin koukkuun ja vielä myöhemmin pahempaan koukkuun. Ja sitten tuli blogi.

Sitten on vielä se mummo, joka ei ollut ihan oma, mutta lähellä kuitenkin. Tämä on hänen vanha ompelurasiansa. Sieltä löytyi muun muassa alakoulussa tiukalla käsialalla neulottu mallitilkku. Alakoulu viittaa tässä tapauksessa 20-lukuun.

Rasian alla on matto, joka esiintyy nykyään tuolinpäällisenä. Se on muisto ihanan Pariisin parhaasta korttelista, Bellevillestä.

Ja sitten on nämä purnukat. Todiste siitä, että olen jäänyt koukkuun taloyhtiön roskiksiin. Onneksi nämä eivät joutuneet jätemyllyn uumeniin, niin herttaisia ne ovat. Enkä voi olla arvuuttelematta, mikä niiden tarina mahtaa olla.

Vaaleanpunaista.

Limboa puikoilla, tulossa Polkadot. Sovelletulla silmukkamäärällä, ja ensimmäinen yritys ympyrää. Tarkoitus olisi valmistaa lahjaa 7-vuotiaalle ystävälle, joka tänään aloitti koulun.

Vain pari muttaa. Huomasin eilen silmukoita luodessani, että 462 on minulle liian iso luku. Ja sen olen oppinut, että pari käytännönjuttua on kiinni siitä, onko silmukoita tänään esim. 100 liian vähän.

Savu.

Ihana lanka, joka löytyi pariisilaiselta ullakontyhjennyskirpparilta toukokuussa. Melkein 300 grammalla oli hintaa 1,50e. Puuvilla, ehkä. Mistä näistä tietää?

Sitten jostakin 2007-mallin Moda-lehdestä nätti pitsimalli oudosta t-paidasta.

Ja improvisaatio, ensimmäinen jonka lasken. Se onnistui, melkein. Pääasia kai, että sopii päälle? Kavennusajattelussani on rahtunen parantamisen varaa. Sen takia topin kyljissä salamoi. En välitä.



Meinasin harjoitella alareunaan applied i-cordia, siis sitä suoraan reunaan tehtävää. Päädyin kuitenkin peruspäärmeeseen, vaikka hyvät ohjeet (suomeksi!) olisivat löytyneet täältä.

Topista tuli Savu, sillä kaikilla asioilla on oltava nimi.