Olen tehnyt tällä viikolla kaksi päivää sitä, mitä aina haluaisin tehdä. Olen kirjoittanut. Työksenikin kirjoitan, mutta tämä on eri asia. Tämä on omaa kirjoittamista.Ihmettelen usein, mikä siinä on niin vaikeaa.
Olen freelancer. Käsittääkseni se tarkoittaa vapaata työläistä, joka saa järjestää myös aikansa vapaasti. Ja järjestänkin, osittain. Silti on vaikea valita, että tänään teen vain sitä, mitä haluan, mistä ei tule rahaa, mikä on monella mittarilla haihattelua ja turhuutta. (Julkisesti väitän, että en välitä sellaisista mittareista. Se on pötypuhetta.)
Tietenkin rahaa pitää ansaita. Se on perusteeni jatkuvalle valmiustilalle, sähköpostin (turhalle) kyttäämiselle ja sellaistenkin asioiden tekemiselle, jotka eivät ole kovin kiireisiä, saati huvittavia. Kysymys on kuitenkin siitäkin, että kuvittelen jonkun odottavan minulta kahdeksasta neljään työasioissa kylpemistä. Saman tahon kuvittelen ajattelevan, että kirjoittaminen (fiktion) ja käsitöiden tekeminen eivät ole kunnon töitä.
Joka päivä käytän monta tovia perustelemalla tekemisiäni tuolle jollekin. Miksi? Minä ja mies olemme jo kauan sitten sopineet, että rahan suhteen välttämätön riittää, jos toisessa vaakakupissa painaa omien intohimojen toteuttaminen.
Uusi aseeni jotakuta vastaan ovat viikottaiset listat. Sunnuntaina kirjoitin:
Tällä viikolla haluan
kirjoittaa kolme päivää
edistää joka päivä yhtä salaisuusprojektia
tehdä yhden mobilen
siivota vaatekaapin (hitaasti tutkaillen, huolella viikkaillen)
Kaksi kirjoituspäivää takana, salaisuusprojekti aikataulussa, vaatekaapista puolet hyllyistä koluttu. Tänään paistoi aurinko, kävelin ystävän luo ja kuvasin miehiä työssä, jolla on merkitystä. Pari päivää olen ollut energisempi ja iloisempi kuin pitkään aikaan. On tuntunut siltä, että olen tehnyt oikeita asioita. Lista puree!
