keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Joku jossakin



Olen tehnyt tällä viikolla kaksi päivää sitä, mitä aina haluaisin tehdä. Olen kirjoittanut. Työksenikin kirjoitan, mutta tämä on eri asia. Tämä on omaa kirjoittamista.

Ihmettelen usein, mikä siinä on niin vaikeaa.

Olen freelancer. Käsittääkseni se tarkoittaa vapaata työläistä, joka saa järjestää myös aikansa vapaasti. Ja järjestänkin, osittain. Silti on vaikea valita, että tänään teen vain sitä, mitä haluan, mistä ei tule rahaa, mikä on monella mittarilla haihattelua ja turhuutta. (Julkisesti väitän, että en välitä sellaisista mittareista. Se on pötypuhetta.)

Tietenkin rahaa pitää ansaita. Se on perusteeni jatkuvalle valmiustilalle, sähköpostin (turhalle) kyttäämiselle ja sellaistenkin asioiden tekemiselle, jotka eivät ole kovin kiireisiä, saati huvittavia. Kysymys on kuitenkin siitäkin, että kuvittelen jonkun odottavan minulta kahdeksasta neljään työasioissa kylpemistä. Saman tahon kuvittelen ajattelevan, että kirjoittaminen (fiktion) ja käsitöiden tekeminen eivät ole kunnon töitä.

Joka päivä käytän monta tovia perustelemalla tekemisiäni tuolle jollekin. Miksi? Minä ja mies olemme jo kauan sitten sopineet, että rahan suhteen välttämätön riittää, jos toisessa vaakakupissa painaa omien intohimojen toteuttaminen.

Uusi aseeni jotakuta vastaan ovat viikottaiset listat. Sunnuntaina kirjoitin:

Tällä viikolla haluan
kirjoittaa kolme päivää
edistää joka päivä yhtä salaisuusprojektia
tehdä yhden mobilen
siivota vaatekaapin (hitaasti tutkaillen, huolella viikkaillen)

Kaksi kirjoituspäivää takana, salaisuusprojekti aikataulussa, vaatekaapista puolet hyllyistä koluttu. Tänään paistoi aurinko, kävelin ystävän luo ja kuvasin miehiä työssä, jolla on merkitystä. Pari päivää olen ollut energisempi ja iloisempi kuin pitkään aikaan. On tuntunut siltä, että olen tehnyt oikeita asioita. Lista puree!

5 kommenttia:

MariaB kirjoitti...

Teillä on ehdottoman oikea elämänasenne. Pidä siitä kiinni! Miksi pitäisi tehdä enemmän rahaa kuin tarvitsee ja jättää elämä elämättä?

Ilona A. kirjoitti...

Nimenomaan! Olen jo pitkään ihaillut sun asennetta tässä asiassa. Itse olen päätynyt tässä oman alani myllerryksessä siihen, että teen vain minimisti töitä, sen verran että elän, kunnes paremmista ehdoista on saatu sovittua. Työnteko maistuu ihan puulta, kun korvaus on niin huono, vaikka muuten suhtautuisin hommaan aikamoisella intohimolla.

Nuttu kirjoitti...

Kiva kuulla, että ajattelette noin. Tuo Marian miksi-kysymys on juuri se, jota minäkin mietin.

Ilona, tuo onneton korvaus -asia on todellakin onneton. Olisi aika kivaa, jos kaikki saisivat intohimotyöstään tarpeeksi rahaa elämiseen – maailma voisi olla parempi paikka!

Viivi kirjoitti...

Omilla kulmillaankin voi näköjään päästä ihan maijapoppas-tunnelmaan, kun joku muu kuvaa!

Listasi viikolle kuulostaa hyvälle. Kiva kun siihen sopi reissu meitäkin katsomaan - jatkettiin matkaamme vielä enon luokse ja viivyttiin sielläkin tovi pikapyrähyksen sijaan, tuntui että meidänkin päivä oli iloisempi kuin aikoihin.

Iirismaria kirjoitti...

Tykkään listoista ja tykkään sun asenteesta. Tavanomaista vastaan on aina vaikea tehdä, ja musta sä olet onnistunut ihailtavan hyvin.