keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Poissaolevaa raapustelua.

Huomaan edelleen hahmottelevani tätä vuotta. Se tapahtuu hitaasti, minulle luonteenomaisesti. Pitäisi saada päätökseen kaikki viime vuodelta jääneet neuleprojektit (monta), niin voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Puhdas (työ-)pöytä kaipailisi myös uutta, keraamista mukia. Aika mieluusti siemailisin juomaa esimerkiksi tällaisesta.

Hahmottelun apuriksi on toistaiseksi löytynyt tämä, Kiasma-kaupasta. En taida osata olla valmiin kalenterin kanssa - jotenkin ne ovat aina vääränlaisia. Siksi postikortit muuttuivat tässä viikoiksi. Huomaan, että jokin japanilainen on puraissut minua. Tämä Taro Gomikin on jotenkin viehättävä. Ehkä syy on ylenmääräisessä sushin syömisessä.


Tätä saa itse täyttää paitsi tekemisillä, myös väreillä ja muilla höpötyksillä. Doodlaaminen on sanakirjan mukaan poissaolevaa raapustelua. Sopii minulle hyvin. Otin esille lastentussit.

Tämä viikko tulee helmikuussa. Odotan sitä jo! Tekisi mieli värittää auto valmiiksi punaiseksi.

6 kommenttia:

Kesakko kirjoitti...

Oi, tuo toisenkin kuvan kalenterisivu - minäkin innostuisin värittämishommista, vaikken mikään niin kovin luova ihminen olekaan! Ja: The weather is lovely...and so are you! - ihana!

Pitäsisiköhän mun myös kokeilla sushin syömistä, jos löydöt olisivat yhtä hyviä.

MariaB kirjoitti...

Nuttu, sä olet kyllä mainio!:)

violet kirjoitti...

Sushi ei mene alas edes pakottamalla mutta siitä huolimatta osaa raapustella poissaolevan oloisena.
Mutta mitä tarkoittaa kun hahmottelee tätä vuotta?
Mietin etten omalta kohdaltani voi panna muuta kuin että tuossa on poikien lomat koulusta ja tuossa on sen ja sen syntymäpäivä.

aino kirjoitti...

voi juku, taro gomi on ihana!

mukeista: itse satuin ennen joulua ostamaan Helsingistä Kiseleffin basaarin perältä vähän vastaavan mukin. en tiedä kuka sen on tehnyt, mutta on vähän samanmallinen kuin nuo linkin mukit..
tuli vaan mieleen :-)
hyvää alkanutta vuotta!

Laura Proust kirjoitti...

Viivi, niin värittäminen on turhaan unohtunutta. Tosin noista lastentusseista loppuu aika äkkiä väri, ilmeisesti lasten ei oleteta tussaavaan kovin kauan.
Suosittelen (erittäin tuoretta) sushia!

MariaB, kiitos! Itsekin olet.

Violet, hahmotteleminen on jotakin sellaista, että mietin millaisia töitä tekisin ja mistä rahaa riipisin sen verran, että lopun ajan voisin harrastaa. Miten päiväni rytmittäisin, missä haluaisin olla ja missä voisin. Ja sen sellaista. Aika monta ihan avointa asiaa. Hahmo olisi tervetullut, uskoakseni.

Aino, hyvää vuotta sinullekin! Mäkin kävin Kiseleffillä katselemassa ja hypistelemässä mukeja. Melkein ostinkin, mutta jotenkin se ei tuntunut ihan oikealta kuitenkaan. Totean siellä käydessäni usein, että mun pitää nähdä taiteilijan visio jonkin tuotteen (ja mielellään koko malliston) takana, muuten en voi ostaa mitään. Vaikea henkilö :)

violet kirjoitti...

Ai no joo...sitten minäkin hahmottelen vuottani. En ole vaan tajunnut sitä kai tekeväni;-0