perjantai 13. maaliskuuta 2009

Koti.

Piristi työpäivää ihmeellisesti. Ymmärrätte varmaan, mikä (ainakin jos olette lähikuukausina oleskelleet Suomessa).

Jo viime viikolla mielialaa nosti se, että voitin Sarin 1-vuotisblogiarpajaisissa, ja Pariisista saapui paketti. Se tuoksui ihan Ranskalta. Tuli ikävä sekatavarakauppaan!


Herttaisen muistikirjan lisäksi sain pikkuisen Koti-pussukan, joka inspiroi Koti-otsikoituihin ajatelmiin.

Miltä meillä näyttää? Siis oikeasti, arjessa. Ei kuvitelmissani. Ei silloin, kun tulee vieraita. Ei sisustuslehden kuvauksissa.


Meidän kotimme pitäisi kai olla kyllin iso kahdelle, mutta ei ole, meille. Miehen soittimet on ajettu olohuoneen nurkkaan. Samassa huoneessa minä työskentelen, oleskelen, neuloskelen. Joskus tekisi mieli rikkoa seinä naapuriyksiöön.

Eteisen kolmesta lampusta kaksi on rikki. Inhoan hämärää ja haluan olla ympäristöystävällinen mutta pihiys iskee kaupassa aina energiansäästölamppuhyllyn kohdalla. Toistaiseksi on hämärää. Ehkä niin on parempi: sekalainen röykkiö suksia, takkeja, kenkiä, laukkuja ja kaulahuiveja erottuu heikommin.

Naulakko on olemassa siksi, että siihen voisi ripustaa asioita. Silti toivoisin, että se olisi enemmän tyhjä kuin täysi. Miksi?

Makuuhuoneen seinävaatteiden tarkoitus on pelastaa lattiavaatteilta, ja se toimii, joskus.

Ja niin, makuuhuoneessa on kohokuviotapetti. Ja aukinaisia ovia, aina (olisihan ne helppo laittaa kiinni, jos menisivät siis. Joskus epäilen, että 50-luvulla ihmisten vaatteetkin olivat pienempiä). Mutta on myös miehen isoisän maalaama Viipurin linna ja ranskalaisen ystävän ristipistotyö. Ja säälittävä, viimeisinä Pariisin-päivinä mukaan huitaistu kirppisilmoitus. Ei se kaunis ole, mutta muistuttaa eräästä ajasta.

Keittiönkaappeja rakastan. Vaaleansininen ja pastellipersikka ei edes ole pahin yhdistelmä.

Ja sitten on vielä Liivian valokuvanäyttely keittiössämme, ja siskon vanha radio, joka äkkiä alkoi näyttää retrolta.

Minun kotini!

(Blogiarpajaiset ovat sitten iloinen ja herttaisella tavalla perinteinen keksintö. En ole koskaan ennen voittanut - kiitos Sari hirmuisen ilahduttavasta paketista!)

9 kommenttia:

Tytti kirjoitti...

Ihana kuvasarja!

aino kirjoitti...

tykkään kodistanne, ja kodissa asumisen, harrastusten ja muiden tärkeyksien pitääkin näkyä ja kuulua. ainut mitä kaksiossa kaipaa on se, että voi kun se olisi joskus kolmio..! toisaalta luin hesarista kolmehenkisestä perheestä, jotka asuivat kalliossa yksiössä, ja se oli jollain tasolla inspiroivaa: niiden koti oli aika kivan näköinen.

sarin arpajaiset olivat tosiaan ihastuttavat, harmitaa kun en ehtinyt osallistumaan. onnea sinulle!

Laura Proust kirjoitti...

Tytti: Kiitos!

aino, olen samaa mieltä: ei koti voi olla vain jokin edustuspaikka, jossa arki ja tekemiset eivät näy. Silti joskus toivoisi, että tavarat olisivat vaikka kaapeissa piilossa... Me asuimme Pariisissa vuoden 20 neliössä, ja sekin oli tavallaan aika hurmaavaa ja jollain tavalla ihan riittävää. Tavaraa oli tietysti aika paljon vähemmän. Tilan tarve riippuu niin paljon siitä, miten kotiin suhtautuu. Jos koko päivän viettää 20 neliössä, seinät alkavat äkkiä kaatua päälle. Mulla alkaa kaatua nyt 50 neliötäkin, kun oikeasti olen kotona aika paljon.

Liivia kirjoitti...

Kotinne näyttää kivalta, ehkä siitä vähän huomaakin, että olet asustanut Pariisissa.

Nuo keittiönkaapit ovat kylä todella ihanat, ja harvinaista kun näkee säästyneitä keittiöitä. Onnenpekat.

SARI kirjoitti...

Oi, miten kodikas kuvasarja ! Ihana naulakko sinulla.

Laura Proust kirjoitti...

Liivia: huomasin itse ainakin sen, ett Pariisin-aika jotenkin rentoutti konservatiivisia sisustusajatuksia. Teki ihan hyvää!
Naapurirapun edessä oli juuri männäviikolla roskalava, johon oli kasattu juuri tuollaiset vastaavanlaiset keittiönkaapit. Kävin silittelemässä niitä ja mietin, mihin ne pelastaisin. (En uskaltanut ehdottaa niiden majoittamista meidän parvekkeelle, itsellenikään.) Nyt ne ovat varmaan kaatopaikalla. Miten sääli!
Kiitos muuten valokuvanäyttelystä, se ilahduttaa joka päivä :)

Sari, minäkin tykkään naulakosta. Löytyi Kööpenhaminasta. Ei tokikaan kaikista kätevin eteissäilytin, mutta kuka sitä kyselee...

Matroskin kirjoitti...

Tuollaiset keittiönkaapit ovat parhaat. Kadehdin.

Linnea kirjoitti...

Hei! Enksyin tänne ekaa kertaa ja lueskelin juttujasi taakse päin... Ajatuksesi siitä, että ostosten taustalla pitää olla tarina tai kantava ajatus ja tunne yhteisestä salaisuudesta on ihana. Puit ajatukseni sanoiksi! Kiitos!

Riina kirjoitti...

Kivalta näyttää! Tuo joka kuvassa komeileva pussukka inspiroi minua. Pussukat rokkaa.