Lapsuus, osa 1.

Matkalla vanhasta kodista

uuteen kotiin

oli kivisiä aarteita.

Jää oli sulanut

mutta keinut odottivat, että joku antaisi niille kunnon vauhdit.

Poissaolevaa raapustelua.

Huomaan edelleen hahmottelevani tätä vuotta. Se tapahtuu hitaasti, minulle luonteenomaisesti. Pitäisi saada päätökseen kaikki viime vuodelta jääneet neuleprojektit (monta), niin voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Puhdas (työ-)pöytä kaipailisi myös uutta, keraamista mukia. Aika mieluusti siemailisin juomaa esimerkiksi tällaisesta.

Hahmottelun apuriksi on toistaiseksi löytynyt tämä, Kiasma-kaupasta. En taida osata olla valmiin kalenterin kanssa - jotenkin ne ovat aina vääränlaisia. Siksi postikortit muuttuivat tässä viikoiksi. Huomaan, että jokin japanilainen on puraissut minua. Tämä Taro Gomikin on jotenkin viehättävä. Ehkä syy on ylenmääräisessä sushin syömisessä.


Tätä saa itse täyttää paitsi tekemisillä, myös väreillä ja muilla höpötyksillä. Doodlaaminen on sanakirjan mukaan poissaolevaa raapustelua. Sopii minulle hyvin. Otin esille lastentussit.

Tämä viikko tulee helmikuussa. Odotan sitä jo! Tekisi mieli värittää auto valmiiksi punaiseksi.

Asenne 2009.

Tämän vuoden asenteeksi olen ajatellut jotakin sellaista, mikä on kuvattuna velipojan ja velipojan neidon minulle antamassa valmistumiskortissa:

Sellaista toivon mieluusti muillekin!

Ja sitten: hyödin (mikä veikeä verbi) hiukan ja sain talvitulppaaneja!

Hautasin sipulit (ihan tavalliset, Prismasta) multaan joskus syys-lokakuussa. Vein ruukut kylmäkellariin. Peittelin pikkuiset suojaan turhilta auringonsäteiltä. Kävin joskus, ehkä kahdesti tai kolmesti, suihkimassa kasvajille vähän vettä. Neljä viidestä sipulista osoitti elonmerkkejä, ja hain ne huoneenlämpöön kolme viikkoa ennen joulua. Ne taisivat olla vähän liian pieniä vielä, mutta nyt ne ovat täydessä kukassa, uuden vuoden kunniaksi. Iloitsen!

Päivän suositus: Didrichsenin taidemuseoon kannattaa mennä ihan siksikin, että siellä on inspiroiva merinäköalavessa, jossa on huisin hienot vaaleanpunaiset laatat (yhtään väheksymättä Rafael Wardin näyttelyä).

Sukka.

Sukkaa on tullut kudottua, salaisuudet mielessä tietenkin.

Aikaisemmin, joinakin aikoina, sukankutominen ei ole millään maistunut. Nyt se puolestaan on ollut mitä mukavinta. Siksi olen tehnyt sukka-analyysiä.

Tulos: on viisi asiaa, jotka keskeisesti lisäävät sukanneulomisintoani.

1. Ranskalainen kantapää. Olen nyt tehnyt niitä viisi, enkä tajua miksi en ole törmännyt tähän aiemmin. Miten yksinkertainen ja passeli!

Thuja-sukat
malli: Bobby Ziegler, Knitty
lanka: Sisu kaksinkertaisena, 2,5 kerää
puikot: 3,5
+++Yksinkertainen malli, jossa kuitenkin on jokin juju (joka toinen kerros on neulottu joustimen sijaan sileänä. Näkyy hienosti, kun sukka on jalassa.)

2. Silmukoiden poimimisen unohtaminen - nehän voi neuloa kantalapusta suoraan! Iirismaria ystävällisesti kertoi tämän minulle jokin aika sitten. Lämmin kiitos siitä.

Penttiperussukat
malli: Se kaikista perinteisin
puikot: 3,5
lanka: 7 veljestä
+++Viimevuotisista seiskaveikoista syntyy ihan kivojakin väriyhdistelmiä.

3. Tarpeeksi paksu lanka. Olen neulonut kahdet sukat 2,5:n puikoilla, ja seuraavia ei ole ihan heti näköpiirissä.

4. Inspiroiva väri. Tämä kohta torpedoi yleensä lukuisien seiskaveikkajämieni kuluttamisen.

Appiukon raidat
malli: Vähän 1o 1n -resoria, sitten 3o, 1n läpi sukan.
Ranskalainen kantapää ja kärjessä sädekavennukset.
lanka: Fortissima Sockan jämät kaksinkertaisena ja 7 veljestä -jämät
puikot: 3,5
+++Näihin sain upotettua itseraidoittuvan maastoseiskaveikan (!) jämän, joka muuttui inspiroivaksi herneenvärisen Fortissiman seurassa.

5. Uudet jutut. Traveler-sukat ovat ensimmäiset, jotka olen neulonut kärki edellä.

Traveler/Matkailija-sukat
malli: Diana Gates, Ravelry
lanka: Oman mummon aikoja sitten kehräämä villalanka,
joka riitti juuri ja juuri hyvin lyhyisiin sukkiin.
puikot: 2,5
+++Kärjestä aloittamalla syntyi kaunista jälkeä. Malli on kaunis, vaikka vei vähän hermoja.

Yhdet sukat ovat vielä puikoilla. Pajassa juodaan ahkerasti glögiä ja kuunnellaan saksalaista jouluoratoriota.

Origamien riittävyydestä.

Tänään olen taitellut origamitähtiä. En siis ole tehnyt oikeita töitä tahi tienannut rahaa. En ole edes siivonnut enkä tiskannut. (Papukeittoa sentään tein.)


Jo pitkään olen pohtinut seuraavaa: onko asioita, joita ihmisen tulisi, täytyisi, olisi pakko elämässään tehdä, jotta ei olisi välinpitämätön siivellä eläjä (muiden kansalaisten siivellä, tässä tapauksessa)? Saako ihminen taitella koko päivän origameja? Eikö pitäisi tehdä jotain hyödyllisempää (s.o. jotakin, mikä aiheuttaa palkkanauhan kotiinkolahtamisen)?

Toistaiseksi pohdintani on siinä vaiheessa, että origamitähtien taittelu ja neulonta voisivat olla sallittuja päiväntäytteitä (siis ennen kello 16 tehtäviä), jos niistä tienaisi edes vähän rahaa. Jos myisin neulomani kämmekkäät, silloin osallistuisin edes jollain tapaa tämän yhteiskunnan toimintaan.

Mutta vaikka myisinkin käsitöitäni, rahaa tulisi kovin niukasti (tai sitten hintojen pitäisi olla pilvissä, väittää laskupää). Olisinko silloinkin, kuitenkin, vähän riittämätön henkilö? Pitäisikö paremminkin tehdä kovaa bisnestä, jonka itselleni tunnen niin kovin vieraaksi aina, kun sellaiseen osallistun?


Lohduttaudun seuraavalla ajatuksella: on ihmisiä ( Liivia, Violet, Aino, Isoinpapu...), jotka ilahduttavat minua kauniilla töillään ja bloggauksillaan melkein päivittäin. Ymmärtääkseni kenellekään heistä ei makseta kirjoittamisestaan palkkaa. Silti (ja ehkä myös siksi) he ilahduttavat ja inspiroivat minua suuresti. Jos hienojen blogien lukeminen tekee minusta luovemman ja elämäniloisemman, bloggaajien työ on kai hyvinkin yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Vaikka siitä ei saisi rahaa.

Ja sitä paitsi: origameista tuli muutamille joulukortteja, vaikka en joulukortti-ihminen oikein olekaan.

Siispä:
Tänään olen taitellut origamitähtiä. Olen juonut glögiä, kuunnellut joulumusiikkia ja polttanut kynttilää. Päivä on ollut mitä parhain. Aion kruunata sen neulomalla hieman.

Lämmittimiä.

Minusta on tullut kai ihan pikkuisen jouluihminen. Se kävi vahingossa. Juon jo intona glögiä ja väsäilen lahjaksi ajattelemiani asioita. Niitä ei tosin täällä uskalla esitellä, kun koskaan ei tiedä vaikka osuisi saajan silmiin.

Haaveilen, että tekisin pienille ystäville joulukalenterin, josta joka päivä ilmaantuisi neulottu sorminukke. Sitten tarvittaisiin tietenkin myös laatikkonäyttämö, jossa niillä voisi esiintyä... Miten kiehtovaa se olisi (minusta)! Toisaalta: leikkivätkö lapset enää sorminukeilla, kun on niin monia hienoja muovihärsvättimiä?

Kaikki tekoseni eivät ole suunnittelu- tai salaisuusasteella. Hyvä toverini Iirismaria toi häämatkaltaan ompeluseuralaisille tuliaisiksi lankaa. Kerrassaan ystävällistä! Oli kuulemma ainoita täysvilloja, mitä Turkista löytyi. Ihanaa yhtä kaikki. Halusin säärystimet.

Turkkilaiset säärenlämmittimet

Malli: 40s ja 3o, 2n niin kauan, kun lankaa riittää
Lanka: Himalaya Yakamoz (100% villa)
Puikot: 4
Menekki: hyvinkin tarkkaan 100g

Ei mikään valtava neulontaihme, mutta lopputulos mainion langan tähden kiva ja kovin käyttökelpoinen.

Taannoisesta Polkadotista on vielä Limboa jäljellä, ja sen olen - muiden lankojen ohella - nyt ajatellut kuluttaa pois. Se kelpasi hyvin 30 täyttäneen ystävän kämmekkäisiin.

Natalya-kämmekkäät
Malli: Jody Pirrellon Natalya (ravelry)
Lanka: Limbo
Puikot: 3,5
Menekki: hiukan yli 50 g

Malli oli peruskiva. Piristin sitä vähän pikkuisilla silkkiruseteilla. Limbo-lankaa en yhäkään rakasta: se hajoilee ja liukuu minun makuuni vähän liiaksi. Vielä pitäisi kuluttaa tuota luumun väristä yksi vajaa kerä ja lisäksi muutama makeanvaaleanpunainen kerä. Niistä syntynee pipo lapsikaverille.

Tänä aamuna oli kunnon kuura. Jääkukat olivat ottaneet hylätyt tavarat omikseen.

Neulojan viihdettä.

Äänikirjat. Joel Haahtelan Elena on lokakuun loppuun asti kaikkien kuunneltavissa, kiitos Kotilieden. Myös Hannu Mäkelän Äiti oli hieno, kirjailijan itsensä lukemana.

Last FM. Olen päätynyt pyörittämään ranskalaisia naisartisteja: Camillea, Carla Brunia, Vanessa Paradis'ta, Charlotte Gainsbourgia ja mitä sieltä nyt sattuu kuulumaan. Tulee hyvä mieli.

Yle Radio 1. Kuuntelen haltioituneena melkein mitä vain. Turvallisia ihmisääniä ja syventymisiä mitä kummallisimpiin asioihin. Tuomas Enbuske olisi hyvä torstaisin 9.06, mutta harmillisen harvoin muistan.

Forsytein taru. Löytyi kirjaston dvd-hyllystä vahingossa. Jäimme ihan koukkuun, minä ja mies. Viktoriaanisen ajan kauniit ja rohkeat, ja kestoa melkein 12 tuntia! Täydellistä.


Puikoille on intoutunut yhtä ja toista. Jotkut niistä tähtäävät jouluksi. Hyllyssä on kasapäin elokuvia seuraksi. Ne vain vaatisivat sellaista aika yksinkertaista puikkotyöskentelyä.


Minusta tänään oli kauniin harmaata. Ajattelin, että ruska sammuu.