Vihreää, keltaista, oranssia, punaista.

On sellaisia, joilla on hämmentävän näkökykyinen silmä. Sellaisia, jotka tekevät taviksen tai vaatimattoman näköisistä malleista hienoja käsitöitä.

Olen viime aikoina ihaillut tällä saralla Mustaa villaa -blogin Terhiä, jonka käsissä monesta ei-houkuttelevasta mallista on syntynyt upea, graafinen versio.

Terhin ansiosta minun sokeammat silmäni avautuivat viimeksi Weaver´s Wool Mini Shawlille. Ja rakastuin! Täydellinen huivimalli: ei jätä rakosia, joista vilu salakavalasti pääsisi iskemään sisään. Ja vielä monikäyttöinenkin!

Sammal-huivi
Ohje: Weaver's Wool Mini Shawl
Puikot: 6 tai jotain sellaista (puikkomitta! antakaa puikkomitta!)
Lanka: Novitan Rose Mohair ryyditettynä ohuehkolla vironvillalla

Tuo sammalvihreys sopii ajatteluuni nyt täydellisesti. Luonto, mikä ihana värimalli! Päivät katselen työ- ja syöpöydän äärestä keltaoranssia maisemaa. Ei harmita enää yhtään, että ikkunaamme varjostaa liuta lehtipuita.














Lehtien kerääminen oli hyvä harrastus jo lapsena. Viehätys ei ole kadonnut.

Synttäreillä.

Oli sankari, 7-vuotias apina.

Oli vieras, jolla oli uusi syysmyssy. Se syntyi siitä innosta, jonka Ainon myssy pulpautti. Toki se on aika vaatimaton edeltäjäänsä verrattuna, mutta pidän siitä silti. Ehkä se on tämä lila kausi.

Syysmyssy
lanka: Hjertegarn Lima, noin 80g

Niin, ja sitten oli lahja.

7-vuotias
Ohje: Polkadot
Lanka: Limbo
Puikot: 4

Pyöreänä neulottu villatakki siis valmistui ajallaan. 7-vuotiaalla oli synttäreillään vähän muutakin tekemistä kuin kuuman neulomuksen kokeileminen, joten sopivuus jäi hiukan arvoitukseksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että epäilykseni villatakin istuvuudesta ei ollut ihan turha. Sen ehdin havainnoida, että 8-vuotiaan (amerikkalainen) koko oli suomalaiselle ekaluokkalaiselle aika nafti - täyspitkiksi tarkoituetut hihat esimerkiksi olivat hädin tuskin sen 3/4... Lisäksi napin virittäminen samaan tasoon hihojen alareunan kanssa vaikutti virheeltä: kaulus jäi rumasti lönkölleen. Täytyy kokeilla, auttaisiko tuunaus - kunhan saan kuumaverisen ystävän suostumaan hetkeksi takin sisään.

Sinkiläpistooli.

Uusi bestikseni pääsi tämä postauksen nimeksi. Googlattuani eräänkin kerran hakusanoilla "niittipyssyni on rikki" ja "niittipyssyn käyttöohjeet" opin, että esineen virallinen nimi on sinkiläpistooli. Tämä tieto ei tosin valitettavasti muuttanut sitä tosiasiaa, että lainattu niittipyssy ei ampunut sinkilän sinkilää. Ostin uuden.

Ja se on mun uusi bestis! Heti kokeillessani muistin, kuinka unelman tehokas työväline sinkiläpistooli on.

Asiaan.

Olen aloittanut uuden harrastuksen, josta koko kuvattu episodi sai alkunsa. Olen ryhtynyt verhoilijaksi.

Se tapahtui vahingossa. Nato pyysi verhoilemaan perheensä keittiöntuolit, kahdeksan kappaletta. Maksusta.

Suostuin heti, vaikka en ole ikinä moista tehnyt. Olin kai otettu, että joku noin piti minua käsityöihmisenä.

Ensimmäisen harjoitustyön lähtökohtana oli koivunväriset ikealaiset tuolit, joiden istuinosa oli sinistä kangasta. Mies hioi ja lakkasi pöydän ja tuolit pari viikkoa takaperin, ja nyt ne ovat kai lähinnä pähkinänruskeat (työ oli muuten hemmetinmoinen, kun koko kalustossa oli lakka päällä eikä ollut kunnollista hiomakonetta).


Istuinosan kangas vaihtui luonnonvalkoiseen tekonahkaan, joka on kätevä puhdistaa. Poistin vanhan kankaan sen alta; testasin kahdella kankaalla, ja tuoli pulskistui ehkä hiukan turhan paljon. Tekonahkaa oli aika haastavaa venyttää tarpeeksi kireälle, mutta muuten ei ilmennyt suurempia ongelmia. Luulen onnistuneeni melko hyvin!


Nyt on ikealaisilla perustuoleillakin tarina. Siis muukin, kuin että haettiin Ikeasta halvalla, kuskattiin autolla kotiin ja mietittiin sitten, oliko tässä nyt järkeä. Päätin, että tahdon pian sinkilöidä lisää. Nyt mietin kuumeisesti, mitä. Mies ehdotti sohvan verhoilua. En usko, että sitä kannattaa kokeilla harjoitustyönä nro 2.

Lopuksi vielä ruokainspis. Satokauden kunniaksi kannattaa kokeilla Kurpitsamoskan maittavaa punajuuri-soijavuokaa. Se on hyvää!

Kosto on suloinen.

Postipoika pudotti jo ennen viikonloppua luukusta lapun, joka melkein jäi jonnekin maton ja kaapinoven väliin. Onneksi ei kuitenkaan. Sillä nimittäin lunastin itselleni unelmanpehmeää villatakkilankaa: Bergère de Francen Lima on 80% villaa, 20% alpakkaa. Rakastuin siihen tehdessäni velipojan viimevuotista joululahjaa.


Värin nimi vendange tarkoittaa oikeasti viinisatoa, mutta kun se ensiajatuksella kuulosti kostolta, en pääse nyt kostotunnelmista irti. Jotenkin ehdin jo liittää langan mielessäni upeaan draaman kaareen, johon sisältyisi verinen kosto ja riutuva katumus. Viinisato voi kyllä kuvata kuvata langan väriä kostoa markkinahenkisemmin, mutta draaman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Oli miten oli, väri on ihanaihana ja niin syksyinen, että villatakki olisi pian saatava puikoille. Tarvittaisiin vain malli. Mielessä on jotakin tällaista.

Olen todella mieltynyt Liman höttöiseen ulkonäköön ja upeaan värikarttaan. Tuota suloista kostoa on tietenkin melko mahdoton kuvata, mutta jotain käsitystä sentään:


Tilaus tupsahti Ranskasta ihan odottamattoman nopeasti ja ennen kaikkea vaivattomasti. Saatuani viime vuoden nauttia ranskalaisesta asiainhoidosta ehdin jo odottaa monenlaisia komplikaatioita. Päinvastoin: lankojen mukana tuli - yhtälailla ranskalaiseen tapaan - lisälahja:


Lahja on siis hirvittävän ruma meikkipussi. Olen innoissani, jos joku keksii sille järkevää käyttöä!