sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Lankakauppias.

Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ennen uusia lankaostoksia yritän käyttää entiset edes suunnilleen loppuun. Se on yllättävän vaikeaa. Onneksi ihanat ompeluseuralaisnaiseni ovat armahtaneet minua vähän adoptoimalla joitakin keriä. Vähän olen upottanut miehen jalkoja lämmittäviin vilttitossuihin ja pieniin, täälläkin esiteltyihin lahjaprojekteihin.

Mutta on sitä jäljelläkin. Tiedättehän: monesta projektista jää jäljelle yksi tai kaksi kerää lankaa, jos sitäkään. Joo-o, yhdestä kerästä voi tehdä vauvanpipon – ihan söpönkin vielä – jos materiaali on superpehmeää ja väri inspiroi. Ja kyllä, parista kerästä tulee jo aikuisen pipokin, tai huivi vaikka – siis jos väri inspiroi, materiaali on oikea, vastaanottaja ajateltuna ja niin edelleen. Valitettavasti nämä kriteerit täyttyvät aika harvoin. Ja olen niin huono tekemään vain jotain jollekin... Siispä:


Haastavuutta lisää se, että kun olen ostanut langat jotakin projektia varten ja toteuttanut sen, ainakaan isompia juttuja ei tee mieli enää tehdä samasta langasta. Näin on käynyt Bergère de Francen Liman kanssa, jota tilasin viime syksynä Ranskasta February Lady Sweateriani varten. Jäljellä on 300 grammaa, eikä huvita enää. Vaikka lanka on ihanaa, väri ihan paras ja tuosta määrästä saisi jo ihan järkeviä aikaiseksikin.

Siksipä kysyn, haluaisiko joku ostaa nuo kuusi kerää pois nurkistani kuleksimasta? Ne ovat korkkaamattomia, paitsi yhdestä on purettu pieni pätkä mallitilkkua. Myisin koko määrän hintaan 20 e postikuluineen (Suomeen). Lanka (alakuvassa) on vähän pörröistä ja väri vendange, hiukan punaiseen taittava violetti. Lima sisältää 80% villaa ja 20% alpakkaa, tarkempi esittely täällä. S-kokoinen, pitkäselkäinen February Lady Sweaterini vei lankaa 400 grammaa, joten tuo jäljellä oleva määrä riittänee lapsen villatakkiin tai sen sellaiseen. Kiinnostuneet hihkaiskoot kommenttiloodassa!

3 kommenttia:

aino kirjoitti...

Hauska tuo lankakysymysmerkki.

Ihanan oloista lankaa, pahan houkutuksen pistit!

Laura Proust kirjoitti...

Anna periksi houkutukselle! Mua uhkaa se, että joudun keksimään monenmonta vendangen väristä huivia ja säärystintä...

Celia kirjoitti...

Todella houkutus, niin kaunis tuo väri langassa!

Ihana kysymysmerkki!