Tärkeä.

Siellä missä nyt olen, voi käydä kesken työpäivän hiihtämässä. Ladulla näkyy vain valkoista, johon kamera ei osaa tarkentaa, ja puiden harmaita rajoja. Jossain kaukana järvellä pieni musta hiihtäjä (mies). Sopii sielulle tämä, niin kuin olisi tarkoitettu.

Mökissä on äkäisillä pakkasilla viileää, on syytä tehdä pieniä tulipaloja turvalliseen pesään. Muistaa, että matoilla on alun perin ollut muutakin virkaa kuin se esteettinen. Kuvittelee, kuinka mummun neulomissa villapaidoissa pojat ovat tarenneet koulumatkoilla, muuten olisi ollut kylmä.

Näissä oloissa on helppo kokea olevansa hyvä ja hyödyllinen: varsinaisten töiden lisäksi on ihan oikeasti tärkeää neuloa, saunoa, polttaa tulia. Olisikohan se pysyvää, jos jäisi tänne?

Väri valkoisen keskellä.

Noin kello 13.52 aloin nähdä oranssia.

Jo 2010! Hyvää sellaista. Tämän vuoden aluksi keittiön ikkunasta näkyy lunta ja luistelijoita. Paljon molempia.

Joululomalla
:: luin Nabokovin Kuningas, rouva, sotamiehen, jonka olen ostanut divarista jo vuosia sitten. Se oli hieno, rytmikäs, vahvatunnelmainen. Punaisia huulia ja vetoisia vuokrahuoneita. Olen aikaisemmin lukenut saman miehen The Real Life of Sebastian Knightin parikin kertaa, siinä on lentäviä lehtiä ja shakkinappuloita. Suosittelen.
:: kävelin miehen perässä pitkän lenkin melkein umpihangessa, muistin miten olen aina ahdistunut laduilla ja poluilla, pelännyt etten pääse koskaan perille vaan jään kiertämään päämäärätöntä ympyrää. Tämä tunne siitä huolimatta, että nautin kävelemisestä, nautin maisemista, pakkasen pienistä puremista.
:: kävin alennusmyynneissä syystä, jota en ymmärrä. Ihmettelin, miksi ihmiset tavaravuoren saatuaan ryntäävät heti mahdollisuuden tullen takaisin kauppoihin haalimaan halvennettuja asioita, joita eivät monesti edes halua. Tänään todettiin miehen kanssa, että se on ehkä jokin haalea yritys löytää päivään edes jokin onnistumisen kokemus. Minä en onnistunut vaan ahdistuin, päätin etten mene keskustaan koskaan enää.
:: jäin kiinni lentokoneisiin, yksiin tiettyihin, jotka lensivät 11.9. eräänä vuonna, jonka yhä muistan hyvin. Luin Don DeLillon Putoavan miehen, se oli hyvä keskustelukumppani. Piti tuijottaa pitkään tätä kuvaa ja miettiä, olla vähän aikaa vailla ajatuksia, ihmetellä miksi katastrofeihin liittyy valtavasta tragediasta huolimatta jotain kaunista.
:: istuin saunassa, katsoin järvelle, haaveilin talosta ja työhuoneesta.
:: katsoin uudestaan elokuvan Paljastavat merkinnät yhden harmaan villatakin tähden. Aloitin neulomaan sellaista.

Pienelle.

Eräs pieni sai tossut, Saartje's bootees. Tein ensin pienemmän koon ohuehkolla merinovillalla ja puikoilla 2,5 – tuli tosi pieni tossu, ehkä juuri ja juuri vastasyntyneen kokoinen. Koska vastaanottaja on pian kaksikuinen, päädyin neulomaan lankaa kaksinkertaisena puikoilla 3. Jämäkät tuli, mutta vielä isot tytölle. Tämä kuuluu niihin suloisiin neulomuksiin, joiden käyttökelpoisuudesta ei ole takeita...

Olen myös löytänyt uudelleen japanilaiset Masu-laatikot (jollaisessa tossut matkustivat). Niitä voi käyttää vaikka mihin!

Kauniiden kohtien kaupunki.

Kävimme viikonloppuna etelänaapurissa. Kun lähdimme, satoi paksuja pisaroita. Laiva oli vene oikeastaan, pieni purkki. Sinne asteltiin sateen ja pimeän läpi. Pakokauhu iski ahtautuessa penkkiriviin, jossa polvet painoivat edessäistujan selkää. Vieressä lihava mies kuorsasi. Minä keskityin voimaan hyvin. Puolitoista tuntia oli pitkä ja pomppuinen. Harvoin olen ollut niin onnellinen astuessani taas maan kamaralle!

Virossa oli appiukko, sykähdyttävä Pyhän Mikaelin kirkko (puulattiat! valo!) ja jokaisessa kulmassa kaunis kohta. Ja lankoja, joita matkan jälkeen oli myös yhden pussissa, melkein läpinäkyvässä ja keltaisessa. Aika paljon. Nyt kelpaa tehdä tunikaa ja tossua, kaikkia niitä haaveissa olleita. Enää aikaa tarvittaisi. Nyt toimii sukkatehdas, perinteisten joululahjojen varmistamiseksi.

Yöpöydällä on Madeleine Thienin Varmuus. Siinä on viehättävä kieli, sellainen joka panee omat ajatukset liikkeelle ja häiritsemään lukemista. Huomaa lukeneensa 20 sivua tajuamatta mitään. Ihan toista oli edellinen kirja, Anne Tylerin Pyhimys sattuman oikusta, jota luki mielellään ja ahmienkin, huomatakseen lopulta jääneensä vähän tyhjäksi.

Täti Sininen.

Tänään olen katsellut valoa ja yrittänyt vangita sitä muistikuvaksi. Olen paketoinut ja ojentanut tädille lahjaksi neulomani kämmekkäät (Aino-lankaa, puikoilla 4,5).

Saaja on ihanista ja inspiroivista tädeistäni 50 vuotta täyttänyt, joka on synnyttänyt maailmaan nukkeja, maalauksia, runoja, näytelmiä (ja pari oikeaa lasta siinä sivussa). Täti vaikuttaa tehneen sitä, mitä on halunnut tehdä, kyselemättä ja kumartelematta, suuria tunnustuksia odottelematta. Olen kiitollinen kaikista tällaisista ihmisistä ympärilläni – he muistuttavat siitä, mikä kaikki on mahdollista.

Pieniä, piristäviä asioita: olen siirtänyt työpöydän, pujotellut villiviinin marjoja lankaan, ostanut lamppuja palaneiden tilalle. Ystävän vielä syntymättömälle tytölle neuloin tämän Sininen lintu -setin (myös Ainoa puikoilla 4,5). Takki on neulottu Baby Sophisticaten ohjeella, housut sovelsin. Toivottavasti ne lämmittävät tulijaa.

Lankakauppias.

Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ennen uusia lankaostoksia yritän käyttää entiset edes suunnilleen loppuun. Se on yllättävän vaikeaa. Onneksi ihanat ompeluseuralaisnaiseni ovat armahtaneet minua vähän adoptoimalla joitakin keriä. Vähän olen upottanut miehen jalkoja lämmittäviin vilttitossuihin ja pieniin, täälläkin esiteltyihin lahjaprojekteihin.

Mutta on sitä jäljelläkin. Tiedättehän: monesta projektista jää jäljelle yksi tai kaksi kerää lankaa, jos sitäkään. Joo-o, yhdestä kerästä voi tehdä vauvanpipon – ihan söpönkin vielä – jos materiaali on superpehmeää ja väri inspiroi. Ja kyllä, parista kerästä tulee jo aikuisen pipokin, tai huivi vaikka – siis jos väri inspiroi, materiaali on oikea, vastaanottaja ajateltuna ja niin edelleen. Valitettavasti nämä kriteerit täyttyvät aika harvoin. Ja olen niin huono tekemään vain jotain jollekin... Siispä:


Haastavuutta lisää se, että kun olen ostanut langat jotakin projektia varten ja toteuttanut sen, ainakaan isompia juttuja ei tee mieli enää tehdä samasta langasta. Näin on käynyt Bergère de Francen Liman kanssa, jota tilasin viime syksynä Ranskasta February Lady Sweateriani varten. Jäljellä on 300 grammaa, eikä huvita enää. Vaikka lanka on ihanaa, väri ihan paras ja tuosta määrästä saisi jo ihan järkeviä aikaiseksikin.

Siksipä kysyn, haluaisiko joku ostaa nuo kuusi kerää pois nurkistani kuleksimasta? Ne ovat korkkaamattomia, paitsi yhdestä on purettu pieni pätkä mallitilkkua. Myisin koko määrän hintaan 20 e postikuluineen (Suomeen). Lanka (alakuvassa) on vähän pörröistä ja väri vendange, hiukan punaiseen taittava violetti. Lima sisältää 80% villaa ja 20% alpakkaa, tarkempi esittely täällä. S-kokoinen, pitkäselkäinen February Lady Sweaterini vei lankaa 400 grammaa, joten tuo jäljellä oleva määrä riittänee lapsen villatakkiin tai sen sellaiseen. Kiinnostuneet hihkaiskoot kommenttiloodassa!