Pienelle.

Eräs pieni sai tossut, Saartje's bootees. Tein ensin pienemmän koon ohuehkolla merinovillalla ja puikoilla 2,5 – tuli tosi pieni tossu, ehkä juuri ja juuri vastasyntyneen kokoinen. Koska vastaanottaja on pian kaksikuinen, päädyin neulomaan lankaa kaksinkertaisena puikoilla 3. Jämäkät tuli, mutta vielä isot tytölle. Tämä kuuluu niihin suloisiin neulomuksiin, joiden käyttökelpoisuudesta ei ole takeita...

Olen myös löytänyt uudelleen japanilaiset Masu-laatikot (jollaisessa tossut matkustivat). Niitä voi käyttää vaikka mihin!

Kauniiden kohtien kaupunki.

Kävimme viikonloppuna etelänaapurissa. Kun lähdimme, satoi paksuja pisaroita. Laiva oli vene oikeastaan, pieni purkki. Sinne asteltiin sateen ja pimeän läpi. Pakokauhu iski ahtautuessa penkkiriviin, jossa polvet painoivat edessäistujan selkää. Vieressä lihava mies kuorsasi. Minä keskityin voimaan hyvin. Puolitoista tuntia oli pitkä ja pomppuinen. Harvoin olen ollut niin onnellinen astuessani taas maan kamaralle!

Virossa oli appiukko, sykähdyttävä Pyhän Mikaelin kirkko (puulattiat! valo!) ja jokaisessa kulmassa kaunis kohta. Ja lankoja, joita matkan jälkeen oli myös yhden pussissa, melkein läpinäkyvässä ja keltaisessa. Aika paljon. Nyt kelpaa tehdä tunikaa ja tossua, kaikkia niitä haaveissa olleita. Enää aikaa tarvittaisi. Nyt toimii sukkatehdas, perinteisten joululahjojen varmistamiseksi.

Yöpöydällä on Madeleine Thienin Varmuus. Siinä on viehättävä kieli, sellainen joka panee omat ajatukset liikkeelle ja häiritsemään lukemista. Huomaa lukeneensa 20 sivua tajuamatta mitään. Ihan toista oli edellinen kirja, Anne Tylerin Pyhimys sattuman oikusta, jota luki mielellään ja ahmienkin, huomatakseen lopulta jääneensä vähän tyhjäksi.

Täti Sininen.

Tänään olen katsellut valoa ja yrittänyt vangita sitä muistikuvaksi. Olen paketoinut ja ojentanut tädille lahjaksi neulomani kämmekkäät (Aino-lankaa, puikoilla 4,5).

Saaja on ihanista ja inspiroivista tädeistäni 50 vuotta täyttänyt, joka on synnyttänyt maailmaan nukkeja, maalauksia, runoja, näytelmiä (ja pari oikeaa lasta siinä sivussa). Täti vaikuttaa tehneen sitä, mitä on halunnut tehdä, kyselemättä ja kumartelematta, suuria tunnustuksia odottelematta. Olen kiitollinen kaikista tällaisista ihmisistä ympärilläni – he muistuttavat siitä, mikä kaikki on mahdollista.

Pieniä, piristäviä asioita: olen siirtänyt työpöydän, pujotellut villiviinin marjoja lankaan, ostanut lamppuja palaneiden tilalle. Ystävän vielä syntymättömälle tytölle neuloin tämän Sininen lintu -setin (myös Ainoa puikoilla 4,5). Takki on neulottu Baby Sophisticaten ohjeella, housut sovelsin. Toivottavasti ne lämmittävät tulijaa.

Lankakauppias.

Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ennen uusia lankaostoksia yritän käyttää entiset edes suunnilleen loppuun. Se on yllättävän vaikeaa. Onneksi ihanat ompeluseuralaisnaiseni ovat armahtaneet minua vähän adoptoimalla joitakin keriä. Vähän olen upottanut miehen jalkoja lämmittäviin vilttitossuihin ja pieniin, täälläkin esiteltyihin lahjaprojekteihin.

Mutta on sitä jäljelläkin. Tiedättehän: monesta projektista jää jäljelle yksi tai kaksi kerää lankaa, jos sitäkään. Joo-o, yhdestä kerästä voi tehdä vauvanpipon – ihan söpönkin vielä – jos materiaali on superpehmeää ja väri inspiroi. Ja kyllä, parista kerästä tulee jo aikuisen pipokin, tai huivi vaikka – siis jos väri inspiroi, materiaali on oikea, vastaanottaja ajateltuna ja niin edelleen. Valitettavasti nämä kriteerit täyttyvät aika harvoin. Ja olen niin huono tekemään vain jotain jollekin... Siispä:


Haastavuutta lisää se, että kun olen ostanut langat jotakin projektia varten ja toteuttanut sen, ainakaan isompia juttuja ei tee mieli enää tehdä samasta langasta. Näin on käynyt Bergère de Francen Liman kanssa, jota tilasin viime syksynä Ranskasta February Lady Sweateriani varten. Jäljellä on 300 grammaa, eikä huvita enää. Vaikka lanka on ihanaa, väri ihan paras ja tuosta määrästä saisi jo ihan järkeviä aikaiseksikin.

Siksipä kysyn, haluaisiko joku ostaa nuo kuusi kerää pois nurkistani kuleksimasta? Ne ovat korkkaamattomia, paitsi yhdestä on purettu pieni pätkä mallitilkkua. Myisin koko määrän hintaan 20 e postikuluineen (Suomeen). Lanka (alakuvassa) on vähän pörröistä ja väri vendange, hiukan punaiseen taittava violetti. Lima sisältää 80% villaa ja 20% alpakkaa, tarkempi esittely täällä. S-kokoinen, pitkäselkäinen February Lady Sweaterini vei lankaa 400 grammaa, joten tuo jäljellä oleva määrä riittänee lapsen villatakkiin tai sen sellaiseen. Kiinnostuneet hihkaiskoot kommenttiloodassa!

Oppii ylpeä prinsessa.

Kaapissa on pitkään ollut miehen mummon vanha alusmekko vai yöpaitako, koko 42, karmeaa mitä-lie-teryleeniä jostain menneiltä vuosikymmeniltä. Viime aikoina se on alkanut näyttää silmiini prinsessamekolta. Huolimatta siitä, että pikkutytöt ja prinsessajutut eivät ole suosikkiyhdistelmäni.

Haluaisin olla näppärä tuunaamaan vaatteita mutta en ole. Aloitan innolla, tarkastelen vaatekappaletta ja sen logiikka alkaa näyttää mahdottomalta. En ymmärrä, en osaa ommella.

Nyt kuitenkin alushameen omistajan tyttärentyttärentytär täyttää kahdeksan ja voisi kovastikin lämmetä prinsessamekolle. Hän ei ole kokoa 42. Jotain piti tehdä.

Ratkoin saumoja sitkeästi kunnes projekti alkoi näyttää lähestyttävältä ja palat muotoutua uudelleen. Käyttelin konetta, joka välillä sairastui ja parani sitten taas. Eikä mikään pala mennyt sataa kertaa väärinpäin tai nurinpäin tai jäänyt puoliksi johonkin väärään väliin (paitsi kerran). Opin uutta: Ratkoja on tosi pätevä. Rypytys kannattaa tehdä ompelemalla suora ommel tavallista löysemmällä ja kiristämällä sitten ylälangasta (neuvoi Juju-kirja). En olisi tullut ajatelleeksi.

Nyt toivon enää, että prinsessa mahtuu pukuunsa sisään, kas kun en tullut ajatelleeksi vetoketjua.

Siihen asti olen aika ylpeä.

P.S. Kultapallot kestää maljakossa ehkä ikuisesti. Nyt meneillään kolmas viikko. Ruusumobile ei kestä ikkunassa yhtä kauan (yhden illan).

Irti maasta.

Olin viikonloppuna syntymäpäivillä, joiden vieraat kulkivat puujaloilla. Sankari itse näytti esimerkkiä. Hän on kuvassa vasemmalla: 80-vuotias pappani.

Pappa on romunkerääjä, entisöijä, kansanperinteen vaalija, sellainen joka ymmärtää arvottoman arvon. Papalla on henkilöauto, kuorma-auto, pyöriä ja traktoreita, kaikki vanhoja ja nykyään kiiltäviä. Ja lukuisia penkkejä, ovia, rautaosia ja puunpalasia, joilla on tarina, usein kiehtova. Kaikelle voi vielä olla käyttöä, sanoo pappa ja rakentaa pätkitystä koivusta koiran, koska sille tuli semmoinen siitä mieleen. Minusta pappa on aina sopivasti irti maasta.



Palelevainen pappa on, ja minä tein sille lahjaksi pipon. Se laittoi myssyn heti päähänsä ja totesi, että ulkojuhlissa kannattaa jo elokuussa pitää juhlatamineiden alla angorakerrastoa.

Kuulaiden päivien lumo.

Löysin samettitakkini taskusta mustat sukat ja Pariisin-aikaisen matkakortin. Jälkimmäinen on ollut siellä kohta puolitoista vuotta, edellisestä ei muistikuvaa. Mietin, pitäisikö takki jo ottaa käyttöön.

Ajoin pyörällä Tamminiementien kahvilaan. Sen läheisyys saattaa olla nykykotini paras puoli. Pyöräilin hiljaa läpi Munkkiniemen, jossa on kaunista mutta itsestään selvää ja rikkeetöntä, liian puhtaita autoja ja sieluttomiksi viilattuja taloja. Kahvilapaikassa vanhassa Meilahden kartanossa taas on sellaista kaunista jonka minä ymmärrän: hilseilevää maalia, kuluneita rottinkituoleja, ylitsepursuava määrä kasvillisuutta. Tarinoita. Join paljon teetä ja kirjoitin hiukan, kokeilin kameraa.

Tulin kotiin, olin innoissani, tein mobilen jota olen pitkään suunnitellut.

Kruunuksi viikonlopulle löysin tänään kirpputorilta laukun: suloisen, nahkaisen, suomalaisen. Kysyin hintaa ja tavaroita jo pois pakkaileva tyttö sanoi: ota mukaan. Hymyilin niin kauniisti kuin osasin ja sanoin että tulin iloiseksi.

Tämän päivän huivi.

Ulkomaanlomalla neuloin Baktuksen ja kotiin tultuani huomasin että sellaisia ovat nyt tehneet melkein kaikki. Tämä on se ihme, kun kaikki innostuvat jostakin samaan aikaan. En ymmärrä.

Olen kuitenkin rakastunut luiruun huiviini. Kaulassa melkein joka päivä. Minä en ole ollut harmaa ennen, mutta jokin muuttui tuon ihanan Rowanin ekopuuvillan myötä. Sammutettu harmaa, vähän epätasainen. Täydellinen.

Karjaalla kannattaa käydä, koska siellä on noin veikeää kuin noissa yläkuvissa.

dear a.

hän on uusin ystäväni
she is my newest friend

ensimmäinen jonka tapasin pariisissa
the first person i met in paris

nyt hän asuu taloista kauneimmassa
now she lives in the most beautiful of houses

kävelimme paljain jaloin ja menimme laivalla
we walked bare foot and took a boat

jäin onnelliseksi!
it left me happy!

*Küsnacht, Sveitsi

Asemointia.

*asemoida sijoittaa painoarkin sivut oikeaan järjestykseen, koota sivu.

Vierailla mailla ja uusilla asemilla tulee sellainen tunne että mieli asemoituu. Kolmessa matkaviikossa ehtii katsella itseään monesta näkökulmasta ja asetella vuoden aikana kasaantuneita sivuja oikeaan järjestykseen. Matkalla – ainakin tällaisella tarpeeksi hitaalla junamatkalla – tulee vapautunut olo, kuin yhtäkkiä näkisi sisäänpäin ihan selvästi: tällainen minä tosiaan olinkin!

*Berliini

*Zürich

*Strasbourg*minä

Vaatekaappi.

Kummityttö täytti kolme vuotta. Muistin hänen Kaalimaan kakaraansa – sille oli kyllä vaatetta tilattukin.

Tunnustettakoon nyt tämä: En ole koskaan oikein ollut sellaista neulojatyyppiä, joka jaksaisi neuloa mitä vaan kenelle vaan. Olen esimerkiksi huomattavan huono neulomaan hyväntekeväisyyteen, kun vastaanottajaa ei ole selvästi tiedossa ja näkyvillä. Se vähän hävettää.

Myöskään nukenvaatteet eivät oikein ole kuuluneet valikoimiini. Inhoan tehdä puolinaista ja rumaa ("koska nukeille kelpaa mikä vaan") mutta toisaalta olen laiska huolittelemaan vaatteita, joiden käyttäjä on muovia (tai vaikka kangastakin).

Kelkkani käänsi lopullisesti (tai ehkä täksi kertaa) pahvilaatikko. Se tarvitsi vain vähän tapettia ja paljon erikeeperiä. Ja johan alkoi vaatettakin syntyä.


Harjoittelin kirjoneuletta Jessica Trompin elefantilla. Minusta ei taida tulla kirjoneulojaa. Miten ihmiset onnistuvat siinä?

Miehen isän vanha paita pääsi hameeksi ja minun vanhat yöhousuni yöpaidaksi.

Nukke näytti uusissa tamineissaan tyytyväiseltä. Kiitollinen asiakas!