Origamien riittävyydestä.

Tänään olen taitellut origamitähtiä. En siis ole tehnyt oikeita töitä tahi tienannut rahaa. En ole edes siivonnut enkä tiskannut. (Papukeittoa sentään tein.)


Jo pitkään olen pohtinut seuraavaa: onko asioita, joita ihmisen tulisi, täytyisi, olisi pakko elämässään tehdä, jotta ei olisi välinpitämätön siivellä eläjä (muiden kansalaisten siivellä, tässä tapauksessa)? Saako ihminen taitella koko päivän origameja? Eikö pitäisi tehdä jotain hyödyllisempää (s.o. jotakin, mikä aiheuttaa palkkanauhan kotiinkolahtamisen)?

Toistaiseksi pohdintani on siinä vaiheessa, että origamitähtien taittelu ja neulonta voisivat olla sallittuja päiväntäytteitä (siis ennen kello 16 tehtäviä), jos niistä tienaisi edes vähän rahaa. Jos myisin neulomani kämmekkäät, silloin osallistuisin edes jollain tapaa tämän yhteiskunnan toimintaan.

Mutta vaikka myisinkin käsitöitäni, rahaa tulisi kovin niukasti (tai sitten hintojen pitäisi olla pilvissä, väittää laskupää). Olisinko silloinkin, kuitenkin, vähän riittämätön henkilö? Pitäisikö paremminkin tehdä kovaa bisnestä, jonka itselleni tunnen niin kovin vieraaksi aina, kun sellaiseen osallistun?


Lohduttaudun seuraavalla ajatuksella: on ihmisiä ( Liivia, Violet, Aino, Isoinpapu...), jotka ilahduttavat minua kauniilla töillään ja bloggauksillaan melkein päivittäin. Ymmärtääkseni kenellekään heistä ei makseta kirjoittamisestaan palkkaa. Silti (ja ehkä myös siksi) he ilahduttavat ja inspiroivat minua suuresti. Jos hienojen blogien lukeminen tekee minusta luovemman ja elämäniloisemman, bloggaajien työ on kai hyvinkin yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Vaikka siitä ei saisi rahaa.

Ja sitä paitsi: origameista tuli muutamille joulukortteja, vaikka en joulukortti-ihminen oikein olekaan.

Siispä:
Tänään olen taitellut origamitähtiä. Olen juonut glögiä, kuunnellut joulumusiikkia ja polttanut kynttilää. Päivä on ollut mitä parhain. Aion kruunata sen neulomalla hieman.

Lämmittimiä.

Minusta on tullut kai ihan pikkuisen jouluihminen. Se kävi vahingossa. Juon jo intona glögiä ja väsäilen lahjaksi ajattelemiani asioita. Niitä ei tosin täällä uskalla esitellä, kun koskaan ei tiedä vaikka osuisi saajan silmiin.

Haaveilen, että tekisin pienille ystäville joulukalenterin, josta joka päivä ilmaantuisi neulottu sorminukke. Sitten tarvittaisiin tietenkin myös laatikkonäyttämö, jossa niillä voisi esiintyä... Miten kiehtovaa se olisi (minusta)! Toisaalta: leikkivätkö lapset enää sorminukeilla, kun on niin monia hienoja muovihärsvättimiä?

Kaikki tekoseni eivät ole suunnittelu- tai salaisuusasteella. Hyvä toverini Iirismaria toi häämatkaltaan ompeluseuralaisille tuliaisiksi lankaa. Kerrassaan ystävällistä! Oli kuulemma ainoita täysvilloja, mitä Turkista löytyi. Ihanaa yhtä kaikki. Halusin säärystimet.

Turkkilaiset säärenlämmittimet

Malli: 40s ja 3o, 2n niin kauan, kun lankaa riittää
Lanka: Himalaya Yakamoz (100% villa)
Puikot: 4
Menekki: hyvinkin tarkkaan 100g

Ei mikään valtava neulontaihme, mutta lopputulos mainion langan tähden kiva ja kovin käyttökelpoinen.

Taannoisesta Polkadotista on vielä Limboa jäljellä, ja sen olen - muiden lankojen ohella - nyt ajatellut kuluttaa pois. Se kelpasi hyvin 30 täyttäneen ystävän kämmekkäisiin.

Natalya-kämmekkäät
Malli: Jody Pirrellon Natalya (ravelry)
Lanka: Limbo
Puikot: 3,5
Menekki: hiukan yli 50 g

Malli oli peruskiva. Piristin sitä vähän pikkuisilla silkkiruseteilla. Limbo-lankaa en yhäkään rakasta: se hajoilee ja liukuu minun makuuni vähän liiaksi. Vielä pitäisi kuluttaa tuota luumun väristä yksi vajaa kerä ja lisäksi muutama makeanvaaleanpunainen kerä. Niistä syntynee pipo lapsikaverille.

Tänä aamuna oli kunnon kuura. Jääkukat olivat ottaneet hylätyt tavarat omikseen.

Neulojan viihdettä.

Äänikirjat. Joel Haahtelan Elena on lokakuun loppuun asti kaikkien kuunneltavissa, kiitos Kotilieden. Myös Hannu Mäkelän Äiti oli hieno, kirjailijan itsensä lukemana.

Last FM. Olen päätynyt pyörittämään ranskalaisia naisartisteja: Camillea, Carla Brunia, Vanessa Paradis'ta, Charlotte Gainsbourgia ja mitä sieltä nyt sattuu kuulumaan. Tulee hyvä mieli.

Yle Radio 1. Kuuntelen haltioituneena melkein mitä vain. Turvallisia ihmisääniä ja syventymisiä mitä kummallisimpiin asioihin. Tuomas Enbuske olisi hyvä torstaisin 9.06, mutta harmillisen harvoin muistan.

Forsytein taru. Löytyi kirjaston dvd-hyllystä vahingossa. Jäimme ihan koukkuun, minä ja mies. Viktoriaanisen ajan kauniit ja rohkeat, ja kestoa melkein 12 tuntia! Täydellistä.


Puikoille on intoutunut yhtä ja toista. Jotkut niistä tähtäävät jouluksi. Hyllyssä on kasapäin elokuvia seuraksi. Ne vain vaatisivat sellaista aika yksinkertaista puikkotyöskentelyä.


Minusta tänään oli kauniin harmaata. Ajattelin, että ruska sammuu.

Vihreää, keltaista, oranssia, punaista.

On sellaisia, joilla on hämmentävän näkökykyinen silmä. Sellaisia, jotka tekevät taviksen tai vaatimattoman näköisistä malleista hienoja käsitöitä.

Olen viime aikoina ihaillut tällä saralla Mustaa villaa -blogin Terhiä, jonka käsissä monesta ei-houkuttelevasta mallista on syntynyt upea, graafinen versio.

Terhin ansiosta minun sokeammat silmäni avautuivat viimeksi Weaver´s Wool Mini Shawlille. Ja rakastuin! Täydellinen huivimalli: ei jätä rakosia, joista vilu salakavalasti pääsisi iskemään sisään. Ja vielä monikäyttöinenkin!

Sammal-huivi
Ohje: Weaver's Wool Mini Shawl
Puikot: 6 tai jotain sellaista (puikkomitta! antakaa puikkomitta!)
Lanka: Novitan Rose Mohair ryyditettynä ohuehkolla vironvillalla

Tuo sammalvihreys sopii ajatteluuni nyt täydellisesti. Luonto, mikä ihana värimalli! Päivät katselen työ- ja syöpöydän äärestä keltaoranssia maisemaa. Ei harmita enää yhtään, että ikkunaamme varjostaa liuta lehtipuita.














Lehtien kerääminen oli hyvä harrastus jo lapsena. Viehätys ei ole kadonnut.

Synttäreillä.

Oli sankari, 7-vuotias apina.

Oli vieras, jolla oli uusi syysmyssy. Se syntyi siitä innosta, jonka Ainon myssy pulpautti. Toki se on aika vaatimaton edeltäjäänsä verrattuna, mutta pidän siitä silti. Ehkä se on tämä lila kausi.

Syysmyssy
lanka: Hjertegarn Lima, noin 80g

Niin, ja sitten oli lahja.

7-vuotias
Ohje: Polkadot
Lanka: Limbo
Puikot: 4

Pyöreänä neulottu villatakki siis valmistui ajallaan. 7-vuotiaalla oli synttäreillään vähän muutakin tekemistä kuin kuuman neulomuksen kokeileminen, joten sopivuus jäi hiukan arvoitukseksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että epäilykseni villatakin istuvuudesta ei ollut ihan turha. Sen ehdin havainnoida, että 8-vuotiaan (amerikkalainen) koko oli suomalaiselle ekaluokkalaiselle aika nafti - täyspitkiksi tarkoituetut hihat esimerkiksi olivat hädin tuskin sen 3/4... Lisäksi napin virittäminen samaan tasoon hihojen alareunan kanssa vaikutti virheeltä: kaulus jäi rumasti lönkölleen. Täytyy kokeilla, auttaisiko tuunaus - kunhan saan kuumaverisen ystävän suostumaan hetkeksi takin sisään.

Sinkiläpistooli.

Uusi bestikseni pääsi tämä postauksen nimeksi. Googlattuani eräänkin kerran hakusanoilla "niittipyssyni on rikki" ja "niittipyssyn käyttöohjeet" opin, että esineen virallinen nimi on sinkiläpistooli. Tämä tieto ei tosin valitettavasti muuttanut sitä tosiasiaa, että lainattu niittipyssy ei ampunut sinkilän sinkilää. Ostin uuden.

Ja se on mun uusi bestis! Heti kokeillessani muistin, kuinka unelman tehokas työväline sinkiläpistooli on.

Asiaan.

Olen aloittanut uuden harrastuksen, josta koko kuvattu episodi sai alkunsa. Olen ryhtynyt verhoilijaksi.

Se tapahtui vahingossa. Nato pyysi verhoilemaan perheensä keittiöntuolit, kahdeksan kappaletta. Maksusta.

Suostuin heti, vaikka en ole ikinä moista tehnyt. Olin kai otettu, että joku noin piti minua käsityöihmisenä.

Ensimmäisen harjoitustyön lähtökohtana oli koivunväriset ikealaiset tuolit, joiden istuinosa oli sinistä kangasta. Mies hioi ja lakkasi pöydän ja tuolit pari viikkoa takaperin, ja nyt ne ovat kai lähinnä pähkinänruskeat (työ oli muuten hemmetinmoinen, kun koko kalustossa oli lakka päällä eikä ollut kunnollista hiomakonetta).


Istuinosan kangas vaihtui luonnonvalkoiseen tekonahkaan, joka on kätevä puhdistaa. Poistin vanhan kankaan sen alta; testasin kahdella kankaalla, ja tuoli pulskistui ehkä hiukan turhan paljon. Tekonahkaa oli aika haastavaa venyttää tarpeeksi kireälle, mutta muuten ei ilmennyt suurempia ongelmia. Luulen onnistuneeni melko hyvin!


Nyt on ikealaisilla perustuoleillakin tarina. Siis muukin, kuin että haettiin Ikeasta halvalla, kuskattiin autolla kotiin ja mietittiin sitten, oliko tässä nyt järkeä. Päätin, että tahdon pian sinkilöidä lisää. Nyt mietin kuumeisesti, mitä. Mies ehdotti sohvan verhoilua. En usko, että sitä kannattaa kokeilla harjoitustyönä nro 2.

Lopuksi vielä ruokainspis. Satokauden kunniaksi kannattaa kokeilla Kurpitsamoskan maittavaa punajuuri-soijavuokaa. Se on hyvää!

Kosto on suloinen.

Postipoika pudotti jo ennen viikonloppua luukusta lapun, joka melkein jäi jonnekin maton ja kaapinoven väliin. Onneksi ei kuitenkaan. Sillä nimittäin lunastin itselleni unelmanpehmeää villatakkilankaa: Bergère de Francen Lima on 80% villaa, 20% alpakkaa. Rakastuin siihen tehdessäni velipojan viimevuotista joululahjaa.


Värin nimi vendange tarkoittaa oikeasti viinisatoa, mutta kun se ensiajatuksella kuulosti kostolta, en pääse nyt kostotunnelmista irti. Jotenkin ehdin jo liittää langan mielessäni upeaan draaman kaareen, johon sisältyisi verinen kosto ja riutuva katumus. Viinisato voi kyllä kuvata kuvata langan väriä kostoa markkinahenkisemmin, mutta draaman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Oli miten oli, väri on ihanaihana ja niin syksyinen, että villatakki olisi pian saatava puikoille. Tarvittaisiin vain malli. Mielessä on jotakin tällaista.

Olen todella mieltynyt Liman höttöiseen ulkonäköön ja upeaan värikarttaan. Tuota suloista kostoa on tietenkin melko mahdoton kuvata, mutta jotain käsitystä sentään:


Tilaus tupsahti Ranskasta ihan odottamattoman nopeasti ja ennen kaikkea vaivattomasti. Saatuani viime vuoden nauttia ranskalaisesta asiainhoidosta ehdin jo odottaa monenlaisia komplikaatioita. Päinvastoin: lankojen mukana tuli - yhtälailla ranskalaiseen tapaan - lisälahja:


Lahja on siis hirvittävän ruma meikkipussi. Olen innoissani, jos joku keksii sille järkevää käyttöä!