Sukka.

Sukkaa on tullut kudottua, salaisuudet mielessä tietenkin.

Aikaisemmin, joinakin aikoina, sukankutominen ei ole millään maistunut. Nyt se puolestaan on ollut mitä mukavinta. Siksi olen tehnyt sukka-analyysiä.

Tulos: on viisi asiaa, jotka keskeisesti lisäävät sukanneulomisintoani.

1. Ranskalainen kantapää. Olen nyt tehnyt niitä viisi, enkä tajua miksi en ole törmännyt tähän aiemmin. Miten yksinkertainen ja passeli!

Thuja-sukat
malli: Bobby Ziegler, Knitty
lanka: Sisu kaksinkertaisena, 2,5 kerää
puikot: 3,5
+++Yksinkertainen malli, jossa kuitenkin on jokin juju (joka toinen kerros on neulottu joustimen sijaan sileänä. Näkyy hienosti, kun sukka on jalassa.)

2. Silmukoiden poimimisen unohtaminen - nehän voi neuloa kantalapusta suoraan! Iirismaria ystävällisesti kertoi tämän minulle jokin aika sitten. Lämmin kiitos siitä.

Penttiperussukat
malli: Se kaikista perinteisin
puikot: 3,5
lanka: 7 veljestä
+++Viimevuotisista seiskaveikoista syntyy ihan kivojakin väriyhdistelmiä.

3. Tarpeeksi paksu lanka. Olen neulonut kahdet sukat 2,5:n puikoilla, ja seuraavia ei ole ihan heti näköpiirissä.

4. Inspiroiva väri. Tämä kohta torpedoi yleensä lukuisien seiskaveikkajämieni kuluttamisen.

Appiukon raidat
malli: Vähän 1o 1n -resoria, sitten 3o, 1n läpi sukan.
Ranskalainen kantapää ja kärjessä sädekavennukset.
lanka: Fortissima Sockan jämät kaksinkertaisena ja 7 veljestä -jämät
puikot: 3,5
+++Näihin sain upotettua itseraidoittuvan maastoseiskaveikan (!) jämän, joka muuttui inspiroivaksi herneenvärisen Fortissiman seurassa.

5. Uudet jutut. Traveler-sukat ovat ensimmäiset, jotka olen neulonut kärki edellä.

Traveler/Matkailija-sukat
malli: Diana Gates, Ravelry
lanka: Oman mummon aikoja sitten kehräämä villalanka,
joka riitti juuri ja juuri hyvin lyhyisiin sukkiin.
puikot: 2,5
+++Kärjestä aloittamalla syntyi kaunista jälkeä. Malli on kaunis, vaikka vei vähän hermoja.

Yhdet sukat ovat vielä puikoilla. Pajassa juodaan ahkerasti glögiä ja kuunnellaan saksalaista jouluoratoriota.

Origamien riittävyydestä.

Tänään olen taitellut origamitähtiä. En siis ole tehnyt oikeita töitä tahi tienannut rahaa. En ole edes siivonnut enkä tiskannut. (Papukeittoa sentään tein.)


Jo pitkään olen pohtinut seuraavaa: onko asioita, joita ihmisen tulisi, täytyisi, olisi pakko elämässään tehdä, jotta ei olisi välinpitämätön siivellä eläjä (muiden kansalaisten siivellä, tässä tapauksessa)? Saako ihminen taitella koko päivän origameja? Eikö pitäisi tehdä jotain hyödyllisempää (s.o. jotakin, mikä aiheuttaa palkkanauhan kotiinkolahtamisen)?

Toistaiseksi pohdintani on siinä vaiheessa, että origamitähtien taittelu ja neulonta voisivat olla sallittuja päiväntäytteitä (siis ennen kello 16 tehtäviä), jos niistä tienaisi edes vähän rahaa. Jos myisin neulomani kämmekkäät, silloin osallistuisin edes jollain tapaa tämän yhteiskunnan toimintaan.

Mutta vaikka myisinkin käsitöitäni, rahaa tulisi kovin niukasti (tai sitten hintojen pitäisi olla pilvissä, väittää laskupää). Olisinko silloinkin, kuitenkin, vähän riittämätön henkilö? Pitäisikö paremminkin tehdä kovaa bisnestä, jonka itselleni tunnen niin kovin vieraaksi aina, kun sellaiseen osallistun?


Lohduttaudun seuraavalla ajatuksella: on ihmisiä ( Liivia, Violet, Aino, Isoinpapu...), jotka ilahduttavat minua kauniilla töillään ja bloggauksillaan melkein päivittäin. Ymmärtääkseni kenellekään heistä ei makseta kirjoittamisestaan palkkaa. Silti (ja ehkä myös siksi) he ilahduttavat ja inspiroivat minua suuresti. Jos hienojen blogien lukeminen tekee minusta luovemman ja elämäniloisemman, bloggaajien työ on kai hyvinkin yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Vaikka siitä ei saisi rahaa.

Ja sitä paitsi: origameista tuli muutamille joulukortteja, vaikka en joulukortti-ihminen oikein olekaan.

Siispä:
Tänään olen taitellut origamitähtiä. Olen juonut glögiä, kuunnellut joulumusiikkia ja polttanut kynttilää. Päivä on ollut mitä parhain. Aion kruunata sen neulomalla hieman.

Lämmittimiä.

Minusta on tullut kai ihan pikkuisen jouluihminen. Se kävi vahingossa. Juon jo intona glögiä ja väsäilen lahjaksi ajattelemiani asioita. Niitä ei tosin täällä uskalla esitellä, kun koskaan ei tiedä vaikka osuisi saajan silmiin.

Haaveilen, että tekisin pienille ystäville joulukalenterin, josta joka päivä ilmaantuisi neulottu sorminukke. Sitten tarvittaisiin tietenkin myös laatikkonäyttämö, jossa niillä voisi esiintyä... Miten kiehtovaa se olisi (minusta)! Toisaalta: leikkivätkö lapset enää sorminukeilla, kun on niin monia hienoja muovihärsvättimiä?

Kaikki tekoseni eivät ole suunnittelu- tai salaisuusasteella. Hyvä toverini Iirismaria toi häämatkaltaan ompeluseuralaisille tuliaisiksi lankaa. Kerrassaan ystävällistä! Oli kuulemma ainoita täysvilloja, mitä Turkista löytyi. Ihanaa yhtä kaikki. Halusin säärystimet.

Turkkilaiset säärenlämmittimet

Malli: 40s ja 3o, 2n niin kauan, kun lankaa riittää
Lanka: Himalaya Yakamoz (100% villa)
Puikot: 4
Menekki: hyvinkin tarkkaan 100g

Ei mikään valtava neulontaihme, mutta lopputulos mainion langan tähden kiva ja kovin käyttökelpoinen.

Taannoisesta Polkadotista on vielä Limboa jäljellä, ja sen olen - muiden lankojen ohella - nyt ajatellut kuluttaa pois. Se kelpasi hyvin 30 täyttäneen ystävän kämmekkäisiin.

Natalya-kämmekkäät
Malli: Jody Pirrellon Natalya (ravelry)
Lanka: Limbo
Puikot: 3,5
Menekki: hiukan yli 50 g

Malli oli peruskiva. Piristin sitä vähän pikkuisilla silkkiruseteilla. Limbo-lankaa en yhäkään rakasta: se hajoilee ja liukuu minun makuuni vähän liiaksi. Vielä pitäisi kuluttaa tuota luumun väristä yksi vajaa kerä ja lisäksi muutama makeanvaaleanpunainen kerä. Niistä syntynee pipo lapsikaverille.

Tänä aamuna oli kunnon kuura. Jääkukat olivat ottaneet hylätyt tavarat omikseen.

Neulojan viihdettä.

Äänikirjat. Joel Haahtelan Elena on lokakuun loppuun asti kaikkien kuunneltavissa, kiitos Kotilieden. Myös Hannu Mäkelän Äiti oli hieno, kirjailijan itsensä lukemana.

Last FM. Olen päätynyt pyörittämään ranskalaisia naisartisteja: Camillea, Carla Brunia, Vanessa Paradis'ta, Charlotte Gainsbourgia ja mitä sieltä nyt sattuu kuulumaan. Tulee hyvä mieli.

Yle Radio 1. Kuuntelen haltioituneena melkein mitä vain. Turvallisia ihmisääniä ja syventymisiä mitä kummallisimpiin asioihin. Tuomas Enbuske olisi hyvä torstaisin 9.06, mutta harmillisen harvoin muistan.

Forsytein taru. Löytyi kirjaston dvd-hyllystä vahingossa. Jäimme ihan koukkuun, minä ja mies. Viktoriaanisen ajan kauniit ja rohkeat, ja kestoa melkein 12 tuntia! Täydellistä.


Puikoille on intoutunut yhtä ja toista. Jotkut niistä tähtäävät jouluksi. Hyllyssä on kasapäin elokuvia seuraksi. Ne vain vaatisivat sellaista aika yksinkertaista puikkotyöskentelyä.


Minusta tänään oli kauniin harmaata. Ajattelin, että ruska sammuu.

Vihreää, keltaista, oranssia, punaista.

On sellaisia, joilla on hämmentävän näkökykyinen silmä. Sellaisia, jotka tekevät taviksen tai vaatimattoman näköisistä malleista hienoja käsitöitä.

Olen viime aikoina ihaillut tällä saralla Mustaa villaa -blogin Terhiä, jonka käsissä monesta ei-houkuttelevasta mallista on syntynyt upea, graafinen versio.

Terhin ansiosta minun sokeammat silmäni avautuivat viimeksi Weaver´s Wool Mini Shawlille. Ja rakastuin! Täydellinen huivimalli: ei jätä rakosia, joista vilu salakavalasti pääsisi iskemään sisään. Ja vielä monikäyttöinenkin!

Sammal-huivi
Ohje: Weaver's Wool Mini Shawl
Puikot: 6 tai jotain sellaista (puikkomitta! antakaa puikkomitta!)
Lanka: Novitan Rose Mohair ryyditettynä ohuehkolla vironvillalla

Tuo sammalvihreys sopii ajatteluuni nyt täydellisesti. Luonto, mikä ihana värimalli! Päivät katselen työ- ja syöpöydän äärestä keltaoranssia maisemaa. Ei harmita enää yhtään, että ikkunaamme varjostaa liuta lehtipuita.














Lehtien kerääminen oli hyvä harrastus jo lapsena. Viehätys ei ole kadonnut.

Synttäreillä.

Oli sankari, 7-vuotias apina.

Oli vieras, jolla oli uusi syysmyssy. Se syntyi siitä innosta, jonka Ainon myssy pulpautti. Toki se on aika vaatimaton edeltäjäänsä verrattuna, mutta pidän siitä silti. Ehkä se on tämä lila kausi.

Syysmyssy
lanka: Hjertegarn Lima, noin 80g

Niin, ja sitten oli lahja.

7-vuotias
Ohje: Polkadot
Lanka: Limbo
Puikot: 4

Pyöreänä neulottu villatakki siis valmistui ajallaan. 7-vuotiaalla oli synttäreillään vähän muutakin tekemistä kuin kuuman neulomuksen kokeileminen, joten sopivuus jäi hiukan arvoitukseksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että epäilykseni villatakin istuvuudesta ei ollut ihan turha. Sen ehdin havainnoida, että 8-vuotiaan (amerikkalainen) koko oli suomalaiselle ekaluokkalaiselle aika nafti - täyspitkiksi tarkoituetut hihat esimerkiksi olivat hädin tuskin sen 3/4... Lisäksi napin virittäminen samaan tasoon hihojen alareunan kanssa vaikutti virheeltä: kaulus jäi rumasti lönkölleen. Täytyy kokeilla, auttaisiko tuunaus - kunhan saan kuumaverisen ystävän suostumaan hetkeksi takin sisään.

Sinkiläpistooli.

Uusi bestikseni pääsi tämä postauksen nimeksi. Googlattuani eräänkin kerran hakusanoilla "niittipyssyni on rikki" ja "niittipyssyn käyttöohjeet" opin, että esineen virallinen nimi on sinkiläpistooli. Tämä tieto ei tosin valitettavasti muuttanut sitä tosiasiaa, että lainattu niittipyssy ei ampunut sinkilän sinkilää. Ostin uuden.

Ja se on mun uusi bestis! Heti kokeillessani muistin, kuinka unelman tehokas työväline sinkiläpistooli on.

Asiaan.

Olen aloittanut uuden harrastuksen, josta koko kuvattu episodi sai alkunsa. Olen ryhtynyt verhoilijaksi.

Se tapahtui vahingossa. Nato pyysi verhoilemaan perheensä keittiöntuolit, kahdeksan kappaletta. Maksusta.

Suostuin heti, vaikka en ole ikinä moista tehnyt. Olin kai otettu, että joku noin piti minua käsityöihmisenä.

Ensimmäisen harjoitustyön lähtökohtana oli koivunväriset ikealaiset tuolit, joiden istuinosa oli sinistä kangasta. Mies hioi ja lakkasi pöydän ja tuolit pari viikkoa takaperin, ja nyt ne ovat kai lähinnä pähkinänruskeat (työ oli muuten hemmetinmoinen, kun koko kalustossa oli lakka päällä eikä ollut kunnollista hiomakonetta).


Istuinosan kangas vaihtui luonnonvalkoiseen tekonahkaan, joka on kätevä puhdistaa. Poistin vanhan kankaan sen alta; testasin kahdella kankaalla, ja tuoli pulskistui ehkä hiukan turhan paljon. Tekonahkaa oli aika haastavaa venyttää tarpeeksi kireälle, mutta muuten ei ilmennyt suurempia ongelmia. Luulen onnistuneeni melko hyvin!


Nyt on ikealaisilla perustuoleillakin tarina. Siis muukin, kuin että haettiin Ikeasta halvalla, kuskattiin autolla kotiin ja mietittiin sitten, oliko tässä nyt järkeä. Päätin, että tahdon pian sinkilöidä lisää. Nyt mietin kuumeisesti, mitä. Mies ehdotti sohvan verhoilua. En usko, että sitä kannattaa kokeilla harjoitustyönä nro 2.

Lopuksi vielä ruokainspis. Satokauden kunniaksi kannattaa kokeilla Kurpitsamoskan maittavaa punajuuri-soijavuokaa. Se on hyvää!

Kosto on suloinen.

Postipoika pudotti jo ennen viikonloppua luukusta lapun, joka melkein jäi jonnekin maton ja kaapinoven väliin. Onneksi ei kuitenkaan. Sillä nimittäin lunastin itselleni unelmanpehmeää villatakkilankaa: Bergère de Francen Lima on 80% villaa, 20% alpakkaa. Rakastuin siihen tehdessäni velipojan viimevuotista joululahjaa.


Värin nimi vendange tarkoittaa oikeasti viinisatoa, mutta kun se ensiajatuksella kuulosti kostolta, en pääse nyt kostotunnelmista irti. Jotenkin ehdin jo liittää langan mielessäni upeaan draaman kaareen, johon sisältyisi verinen kosto ja riutuva katumus. Viinisato voi kyllä kuvata kuvata langan väriä kostoa markkinahenkisemmin, mutta draaman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Oli miten oli, väri on ihanaihana ja niin syksyinen, että villatakki olisi pian saatava puikoille. Tarvittaisiin vain malli. Mielessä on jotakin tällaista.

Olen todella mieltynyt Liman höttöiseen ulkonäköön ja upeaan värikarttaan. Tuota suloista kostoa on tietenkin melko mahdoton kuvata, mutta jotain käsitystä sentään:


Tilaus tupsahti Ranskasta ihan odottamattoman nopeasti ja ennen kaikkea vaivattomasti. Saatuani viime vuoden nauttia ranskalaisesta asiainhoidosta ehdin jo odottaa monenlaisia komplikaatioita. Päinvastoin: lankojen mukana tuli - yhtälailla ranskalaiseen tapaan - lisälahja:


Lahja on siis hirvittävän ruma meikkipussi. Olen innoissani, jos joku keksii sille järkevää käyttöä!

Pienelle.

Kävin tapahtumassa, jossa oli paljon maastopukuja, punaisia baretteja, helikoptereita, valtavia kenttiä ja pronssisiipiä. Pieni veli vannoi siellä mahtipontisen valan. Juhlistimme asiaa syömällä hernekeittoa ja pannukakkua.


Matkalle sattui kuuluisa Korian ABC. Sieltä tarttui mukaan Novitan Rose Mohairia kauniin vihreänä, mutta vain hiukan, sillä siinä on arveluttava osuus akryylia.

Viikkoa aikaisemmin syntyi kummitytölle pikkusisko, jolle olen neulonut pehmeää alpakkaa. Havaitsin, että en oikein tule toimeen alle kolmosen puikkojen kanssa. Käsiala löystyy odottamattomasti. Silti piposta tuli hyväksyttävä ja toivoakseni tarpeeksi yksinkertainen. Lapaset sujuivat paremmin: pistin teeteen alpakan kaksinkerroin.

Pipo ja lapaset Auroralle. Pipoon osviittaa täältä ja lapasiin täältä.
Lanka: Vaaleanpunainen teetee Alpakka ja harmaa Bergère de Francen Lima. Teetee oli lapasissa kaksinkerroin.
Puikot: pipossa 2 ja lapasissa 3.
Määrä: vähäinen.

Teeteen alpakassa ei ole valittamista, ja BDF:n Lima on suuri suosikkini. Taisin juuri tilata sitä Ranskasta villatakin tai -paidan kokoisen määrän. Väri on violetti ja nimeltään kosto. En tiedä sopiiko se minulle yhtään.

Entrattu.

Kyllä tuunaukselle oli ennen tuunaustakin sana. Se on entraus. Mietimme viikonloppuna, mistä se on tullut. Emme keksineet.

Tämä hame on entrattu. Se on naton vanha, kirppiskuormasta pelastettu. Väri oli hyvä penttiperus ja pellava-viskoosisekoite kiva, mutta vyötärö oli iso ja outo. Niin, ja lisäksi puuttui särmä.

Pelastus: roskiksilta löytynyt tupakanhajuinen froteepyyhe, johon oli virkattu kauniit reunapitsit. Kukahan ne oli värkännyt?


Näytin hameelle ja ratkotuille pitseille ompelukonettani, joka on oikeastaan tietokone. Ei tullut täydellistä; olen hermostunut ja huono ompelija. Hameeseen pitää sukeltaa, koska vetoketju meni rikki. Silti olen söpöissäni tuloksesta.

Lempijuttuja.

Mikään ei ole mitään, jos sillä ei ole tarinaa.

Tämän blogin tarina alkoi kaukaa mummosta. Tai mummoista. Toinen virkkaa pitsiä ja rakastaa ohjeita, toinen keksii ja tekee nopeasti mitä luovempia ihmeitä. Varvasmaton on tehnyt jälkimmäinen. Edellinen opetti neulomaan minut, joka myöhemmin jäin koukkuun ja vielä myöhemmin pahempaan koukkuun. Ja sitten tuli blogi.

Sitten on vielä se mummo, joka ei ollut ihan oma, mutta lähellä kuitenkin. Tämä on hänen vanha ompelurasiansa. Sieltä löytyi muun muassa alakoulussa tiukalla käsialalla neulottu mallitilkku. Alakoulu viittaa tässä tapauksessa 20-lukuun.

Rasian alla on matto, joka esiintyy nykyään tuolinpäällisenä. Se on muisto ihanan Pariisin parhaasta korttelista, Bellevillestä.

Ja sitten on nämä purnukat. Todiste siitä, että olen jäänyt koukkuun taloyhtiön roskiksiin. Onneksi nämä eivät joutuneet jätemyllyn uumeniin, niin herttaisia ne ovat. Enkä voi olla arvuuttelematta, mikä niiden tarina mahtaa olla.

Vaaleanpunaista.

Limboa puikoilla, tulossa Polkadot. Sovelletulla silmukkamäärällä, ja ensimmäinen yritys ympyrää. Tarkoitus olisi valmistaa lahjaa 7-vuotiaalle ystävälle, joka tänään aloitti koulun.

Vain pari muttaa. Huomasin eilen silmukoita luodessani, että 462 on minulle liian iso luku. Ja sen olen oppinut, että pari käytännönjuttua on kiinni siitä, onko silmukoita tänään esim. 100 liian vähän.

Savu.

Ihana lanka, joka löytyi pariisilaiselta ullakontyhjennyskirpparilta toukokuussa. Melkein 300 grammalla oli hintaa 1,50e. Puuvilla, ehkä. Mistä näistä tietää?

Sitten jostakin 2007-mallin Moda-lehdestä nätti pitsimalli oudosta t-paidasta.

Ja improvisaatio, ensimmäinen jonka lasken. Se onnistui, melkein. Pääasia kai, että sopii päälle? Kavennusajattelussani on rahtunen parantamisen varaa. Sen takia topin kyljissä salamoi. En välitä.



Meinasin harjoitella alareunaan applied i-cordia, siis sitä suoraan reunaan tehtävää. Päädyin kuitenkin peruspäärmeeseen, vaikka hyvät ohjeet (suomeksi!) olisivat löytyneet täältä.

Topista tuli Savu, sillä kaikilla asioilla on oltava nimi.